lauantai 10. elokuuta 2013

Synnytys lähestyy: ajatuksia

Tänään se pyörähti käyntiin, nimittäin raskausviikko 34! Tää aika vaan menee niin nopeesti, tajusin tänään, että 6 viikkoa laskettuun aikaan, HUI.
Tää päivä on mennyt taas hujauksessa. Aamusta olin siellä kirpparilla ja ihan hyvin meni tavaraa. Mua vaan alkoi palelemaan ja jatkuva pissihätä oli tuskainen, joten lähdin 12 jälkeen kotiin. Saatan mennä ensi viikon sunnuntaina uudestaan, kaapeissa on varmasti vielä hävitettävää. Hetken kotona puuhastelin, otin päikkärit ja lähdin koirien kanssa lenkille. Tänään on ollut taas juurikin hyvä raskaana olevan lenkkeily keli: viileää ja pilvistä :) Jaksoinkin lenkkeillä tänään (ja eilenkin!) lähes tunnin putkeen, jippii. Yksi huono puoli on vain se, että alkaa nyt ottamaan aika pahasti kunnon päälle, varmaankin nää mun tuntemukset on nyt niitä liitoskipuja. Kuitenkaan en ole malttanut olla puuhastelematta ja siivosin vielä äsken autonkin sisältä :D
 
Kirjoittelin aiemmin mun synnytyspelosta. Tai jännityksestä, oikeastaan. Jotenkin on nyt muutaman viikon ollut jo niin tukala olo tässä kropassa, että toisaalta alan jo todella toivomaan normaalia olotilaani takaisin. Myöskin vauvan liikkeet ovat alkaneet tuntumaan ikäviltä aina välillä: taitaa pikkuisella alkaa tila loppua. Tunnen kuinka hän siellä vielä väkisin yrittää kääntyä ympäri ja se on aika kurjan tuntuista... Myöskin potkut ja muut liikkeet voimistuvat, ne näkyy ihan hyvin ulos päinkin! Yhtenä päivänä vaan tuijottelin mun mahaa ja naureskelin, oli se niin hassun näköistä hommaa.
 
 
Edelleenkin mua pelottaa eniten synnytyksessä se oksentaminen. Oon kärsinyt tästä fobiasta ihan lapsesta asti ja se on ehkä hieman lieventynyt muutaman viime vuoden aikana. Mutta siellä se siltikin kummittelee. Jotenkin pelottaa ottaa siellä synnytyksessä vastaan mitään lääkkeitä, koska tiedän, että ne saattavat aiheuttaa pahoinvointia. Mutta en myöskään kipeänä haluaisi olla, joten vaikea valinta edessä. Tiedän, että on olemassa lääke, joka poistaa pahoinvoinnin lähes kokonaan, kerran olen sitä saanut. Mutta pelkään, että jos he eivät siellä uskon mua ja eivät suostu sitä mulle antamaan... Ihmismieli on kyllä ihmeellinen.

 
 
Toinen asia joka ahdistaa, on pelko kontrollin menettämisestä. Oon vasta nyt muutaman kuukauden sisään tajunnut, että kuinka kontrolli-friikki oikeasti olenkaan. Mulla on jatkuva tarve pitää järjestystä yllä ja kontrolloida myös muiden tekemisiä. En tajua miten en ennen tätä muka ole huomannut, vaikka Herra M on siitä välillä huomauttanutkin. Oonkin nyt yrittänyt oikein opettelemalla opetella keskittymään vain omiin tekemisiin, ja voin kertoa, että ei muuten ole helppoa tämä! Haluaisin ainakin yrittää olla siellä synnärillä kunnollisesti käyttäytyvä, mutta tuskinpa se tulee onnistumaan :D Onneksi he varmasti ovat nähneet ja kuulleet vaikka ja mitä, en ehkä ole ensimmäin sekopäinen synnyttäjä.

 
 
Tällaisia ajatuksia oli mulla mielenpäällä. Kertokaa omia ajatuksianne, kuinka muilla on synnytys mennyt? Tai onko muita joita kovasti pelottaa/ jännittää?
Kivaa iltaa kaikille!
 
Rakkaudella Lola

4 kommenttia:

  1. Mitä jos kävisit pelkopolilla juttelemassa tosta oksennuspelosta? Jos ei muuta niin saat siitä ainakin merkinnän sinne sun tietoihin ja näkevät synnärillä sit, että se on sulle oikeasti vaikea asia ja ehkä saisit varmemmin sitä pahoinvointilääkettä?

    Mä oon jälkeenpäin taas ajatellut, että ois ehkä ollu parempi jos oisin itse yrittänyt synnärillä vaikuttaa asioihin enemmän. Olin meinaan ihan liian kiltti synnyttäjä, en edes huutanut tai kiroillut :D Synnytystä vain kesti ja kesti (lopullinen kesto olikohan 52,5h), en saanut mitään lääkettä, mikä olisi nopeuttanut asioita vaikka aloin olla todella uupunut. Lopulta kohdunsuu oli juuri ja juuri sen verran auki että saatiin kalvot puhki, 7 tuntia ennen pojan syntymää... Kellekään ei tullut aiemmin edes mieleenkään, koska "saleissa oli ruuhkaa" (kamoon, oikeesti?! :D) Lopputuloksena olin sit synnytyksen jälkeen aivan todella, todella uupunut. Olisi pitänyt tajuta vaatia apua. Antoivat vaan jotain Panadol tonnista ja sit yöksi oxynorm piikin et sain nukuttua edes hetken. Imetys lähti käyntiin tosi huonosti, koska kätilöt tuli vaan repimään tisseistä ja tunkivat väkisin vauvan suuhun, kysymättä lupaa tai edes varoittamatta.

    Mitähän mä yritän tässä selittää? Sitä varmaan, että pidä oikeesti puolesi siellä kaiken sen suhteen, mihin tiedät että pystyt itse vaikuttamaan.
    Muutenhan synnytys onkin ehkä maailman luonnollisin asia ja siinä on jotain sellaista niin ikiaikaista viisautta, että ehkä parempi vain kuunnella omaa kehoa ja antaa sille mitä se haluaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vinkeistä! Täytyy siis pysyä tiukkana siellä :) Ja pyytää pääsyä sinne pelkopolille!
      Hui kamala kun sulla on kestäny kauan synnytys ja tuollasilla lääkeillä, uskon että väsytti. Ja tuo tissien ränklääminen ilman varotusta kuulostaa kyllä aika tökerölle :/ Onnistuko imetys sitten kotona jo paremmin? Ja riittikö maito ja into pitkäksi aikaa?
      Oon ajatellu kans tuota synnyttämisen luonnollisuutta ja sitä kuinka ennen naiset synnytti kotona ilman lääkkeitä, tuskinpa itestä olis siihen. Vaikka kyllä se luonto on senkin asian hoitanut :) Meidän äiti on synnyttäny kolmesti ilman mitään lääkitystä ja ei ilmeisestikkään ole kovin pahasti traumatisoitunu, kun on se useemman lapsen tehny. Toivon kuiteskin, että ehtisin saada edes jotain kivunlievitystä, kun siihen on kerran mahdollisuus. Kestikö sulla kauan ponnistus vaihe?

      Poista
  2. Huono alku imetykselle johti siihen että kaikki ne (jopa) 5kk jotka imetin, oli yhtä itkua ja tappelua. Kyllähän vauva huomaa jos äiti ei tunne oloaan mukavaksi, vaikka halusin tottavie imettää lastani jonnekin sinne vuoden tienoille asti. Asiaa ei helpottanut yhtään se, että ihmiset jakelivat tuon tuostakin "ystävällisiä" neuvojaan. Älä käytä korviketta, tee niin, tee näin, älä välitä vaikka ihmiset näkee sun tissit kaupungilla ku imetät... jne. Maitoa kyllä riitti ekat kuukaudet vähän turhankin kanssa (ja vauva hermostui siitä ku tuli liian kovalla paineella ja sit meni taas yhdeksi tappeluksi koko ruokailu :D), sitten sen tulo vaan lakkas kun poika ei enää kelpuuttanut muuta ku pullon. Ihan hyvinhän se siis kaikenkaikkiaan meni, kun sain jatkettua sitä jopa sen 5kk edes jossakin määrin, mutta kyllä siitä jäi vähän paskan maku suuhun kun se oli tosiaan lähes aina yhtä tappelua. Täysimetyksen lopetin olikohan kuukauden jälkeen, sit kuvioihin tuli 3kk iässä maitoallergiat yms jotka vaikutti kans osaltaan varmasti imetyksen loppumiseen.

    Terve nainenhan kyllä pystyy synnyttämään ilman kipulääkitystä (aiemmin käyttivät apuna laulua/muuta mölinää, varmasti jotain lämpimiä hauteita, hierontaa yms), mutta jos ois vaikka 100 vuotta sitten kysytty naiselta et miten ois epiduraali niin veikkaan et aika moni ois ottanu :D
    Mä sain epiduraalin tosi myöhäisessä vaiheessa,olikohan silloin ku kohdunsuu jo 7cm auki (yleensä sen saa jo siinä 3cm paikkeilla kuulemma). Laitettiin se kätilön ehdotuksesta, mikä oli vissiin ihan oikea veto, koska sen jälkeen loppu etenikin todella nopeasti ja hyvin. Ponnistusvaihe oli muistaakseni noin 45 minuuttia ja tosiaan kivut lakkasi täysin siihen kun sain sen epiduraalin :)

    Ennen synnytystä pelkäsin ihan sikana sitä epiduraalin laittoa, mutta sitten se ei tuntunutkaan ollenkaan niin pahalta ku luulin! Toki se sattui mut eipä se sen +40 supistelun jälkeen ollu mitään ku ties että helpottaa vihdoin, ja anestesialääkärikin oli onneksi ammattitaitoinen ja tarkka :p
    Mulle jäi epiduraalista ainakin varsin hyvä mielikuva ja haluan sen jatkossakin sitten joskus, mikäli vain tilanne sen sallii. Huolena onkin, että kun kävin ton synnytyksen keston takia jälkikäteen läpi kätilön kanssa synnytyksen kulkua kun se jäi vaivaamaan mieltä niin kätilö sanoi että loppu eteni niin nopeasti että seuraavan kanssa voipi tulla oikeesti sit kiire O.o

    Ootko minkälaista kivunlievitystä miettinyt muuten?

    VastaaPoista
  3. Oon kuullu parilta tututlta kans tuosta imetyksen hankaluudesta, nyt sitä vielä ajattelee että helppo homma, mutta todellisuus on siis jotain aivan muuta. Oonkin päättäny, että imetän ja haluan imettää, mutta jos se ei vaan onnistu / maito ei riitä, niin sitten syödään korviketta. Ihan hyviä äitejä nekin on jotka ei imetä :) Ja tuo on kuiteskin tosi hyvä, että sait kuiteskin noinkin kauan imettää, vaikka se oli hankalaa!

    Varmaankin haluan sen epiduraalin, onneks mulla ei oo mitään hajua siitä miten se laitetaan, joten en voi sitä pelätä :D Enkä halua tietää, oon pian hermoromahduksen partaalla koko synnytyksestä :D Mulle ei oo vielä kerrotu, että mitä muita lievityksiä siellä saa, mutta niitä vesirakkula-juttuja en ainakaan halua, mun sukulainen niistä kerto. Oon kokin hommissa saanu ihan tarpeeks palovammoja, joten jätän sen nyt väliin..

    Oon kanssa miettiny tuota synnytyksen kestoa, minä ja mun siskot ollaan kaikki synnytty syöksyllä. Toiset on sanonu sen olevan perinnöllistä ja toiset taas että ei? En sitten tiedä. Mutta miten vaan se menee, niin oon silti sitä mieltä, että mielummin synnytys kuin sektio. Vaikka eihän sekään ole vielä varmaa, raskausdiabetes kun on. Jännä, että sulla tuo kokonais kesto oli noin pitkä, mutta silti lupailivat kiirettä seuraavan kanssa, hassua :o

    Tuo mölinä synnytyksessä tulee olemaan ihan taattua, sanon sitten niille, että tää on sellanen vanha juttu jonka pitäs auttaa kipuun ja huudan kurkku suorana :D Pääsen samalla purkamaan kaikki patoutumat. Saiskohan sinne jonkun nyrkkeily säkin? :D

    VastaaPoista

Ilahduta mua ja jätä kommentti!