perjantai 28. elokuuta 2015

Mä en jaksa säätää

Tänä keväänä musta tuntu ekan kerran, että oisin valmis menemään eteen päin. Unohtamaan menneen ja jatkamaan elämääni. Kevään ja kesän aikana oon tututstunu moniin ihmisiin, ihastunut kerran, särkenyt sydämmeni ja aloittanut taas alusta. Mutta nyt aloinkin miettimään, että miksi? Miksi jonkun kanssa oleminen olisi muka niin tärkeää?

En usko, että on olemassa "sitä oikeaa". Omissa ihmissuhteissani ne tyypit on olleet oikeita mulle just sillon - myöhemmin sitä on miettinyt, että mitähän hittoa näin tuossa Petterissä? Varmasti voi olla joku sellainen oikea, että sen kanssa haluaa olla koko loppu elämän, mutta nyt oon alkanut pohtia, että onkohan näin. Nimittäin kesän aikana tein oivalluksen, ajatuksen suhteiden karman laista: saisit aina ne ihmiset, mitä et edes halua ja ne ketkä kiinnostaa, on saavuttamattomissa. Näin se vaan on.

Tietty voit saada ne sua kiinostavat hetkeksi jollain tasolla, mutta mitään pysyvää tuskin tulee. Ja ne kaikki epätoivoisesti susta kiinnostuneet jantterit vaan ärsyttää pommittamalla. Onko sitä itse niille kiinnostaville juuri tuollainen ärsyttävä pommittaja? Mulle henk.koht. kaikista kauheinta on sellainen pommittaminen, ahdistun siitä. Paitsi jos se pommittaja on joku josta oikeesti oon kiinnostunut. Monimutakaista, eikö?

Kesä 2013

 Mua jotenkin vähän on alkanut ärsyttämään ihmissuhteiden dynamiikka, se pelaaminen. Osaan kyllä pelata, ainakin siihen asti kun ihastun, sen jälkeen alan panikoimaan. Mutta pelaaminenkin alkaa maistumaan jo puulta... Pitää yrittää käyttäytyä fiksusti ja olla muutenkin kunnollinen. Ja mä en jaksa, sillä en oo kunnollinen. Tai oon, näin päällisin puolin. Mutta luonteeltani oon iloinen, leikkisä, helposti yllytettävissä, tulinen (nollasta sataan sekunnissa), joskus helvetin pahalla päällä, rakastava, villi ja vallaton. Haluaisin laukoa (ja ystävien kanssa lauonkin) mun älyvapaita ajatuksia ääneen, juoksennella alasti sateessa, lähteä suunnittelematta jonnekkin kauas ja antaa vain mennä! Mutta kun tutustut johonkin uuteen, sä et vaan voi täräyttää sun pöljiä ajatuksia heti tiskiin. Ymmärrättekö yhtään? 

Joten oon päättänyt antaa vaan olla. En jaksa enää vastailla miehille, jotka ei vaan kiinnosta. En jaksa odottaa puhelin kourassa, että se, kuka mua kiinnostaa, laittaa jotain viestiä. En jaksa analysoida jotain juttuja, että mitähän se nyt tarkoitti tolla ja tolla. En vaan jaksa enää yhtään tätä säätämistä. Jos "se oikea" ei tule vastaan, niin sitten ei tule. Ja ne "väärät", no hauskaahan se on, mutta taidan jätää välistä.

torstai 27. elokuuta 2015

Mutsi roudaa

Nyt syksyn tullen alkaa taas arki hieman normalisoitua (paitsi mulla on just nyt loma), niin onpahan taas tullut roudailtua tavaroita paikasta toiseen. Mikä hitto siinä on, että tavaraa pitää olla niin h*lvetin paljon? Ja miksi mää sitä raahailen ympäri kyliä? No minäpä kerron.

Minä olen vastuussa omista menoistani ja sitä kautta myös Jimin hoidon järjestämisestä. Mä ilmottelen aikatauluja neljään eri paikkaan: töihin, päiväkotiin, mummilaan ja Jimin isälle. Välillä väsyneenä oon unohtanut ilmottaa jotain johonkin ja sitten ihan paniikissa yritän paikkailla sitä. Ja unohtaminen on ihan kamalaa, sillä haluaisin saada tän paketin rullaamaan, mutta mäkin olen vaan yksi välillä hieman uuvahtanut äiti.
 Ja miksi näin monimutkaisesti? No mikäänhän ei ikinä voi elämässä olla tarpeeksi helppoa, mun työt ajottuu aamuviiden ja puolen yön välille ja en aina voi olla kello viisi itse hakemassa lastani päiväkodista. Joten saan paljon kullanarvoista apua mun vanhemmilta ja Jimin isältä (KIITOS <3).

No, tästä pääsemme siihen tavaraan ja mun lupaavaan uraan roudarina. Mietin tässä yks päivä, kun kannoin neljää kassia ja rattaita, että mitä hittoa oikeesti, miks meillä on näin paljon kamaa. Aamuisin kun lähdetään ovesta, on kainalossa taaperon lisäksi oma käsilaukku, mahdollisesti jumppa kamat ja vaihteleva määrä Jimin pussukoita, ainakin reppu.
 Kun käydään yhdessä kaupassa, niin saan kantaa autosta yksin ne kauppakassit plus kaiken muun sälän. Joskus Jimi on uhmassaan jo siihen aikaan päivästä niin väsynyt, että heittäytyy maahan kiukkuamaan ja mulla on käsissä se viis kassia. Sillon tekis mieli mennä itekkin sinne maahan kiljumaan ja heittää kassit ilmaan.


Jännittävää tästä roudarin hommasta tekee se, että eri mestoihin pitää viedä eri kamat. Mummilaan kaikki mahdolliset ulkovaatteet, kumpparit, vaatteet ja rattaat. Isin luokse vain reppu ja tarvittavat ulko kamppeet. Päiväkotiin ne mitä yleensäkkin. Katastrofi iskee siinä vaiheessa, kun joku muu on vaikka hakenut Jimin päiväkodista ja unohtanut ottaa sieltä mukaansa ne kurahousut ja kumpparit ja huomenna olisi mummilapäivä. En missään tapaukseessa aio ostaa kolmia pareja kumppareita ja kurahousuja sen takia, että joku ei muistanut tai minä itse olin se unohtaja-urpo! Koska mä pyrin aina täydelliseen suoritukseen, niin tämmöiset unohtelut kömmähdykset saa mut ihan hermoromahduksen partaalle. Tai no ei ehkä ihan sinne, mutta ainakin turhautuneeksi.


Turhautuneeksi siitä, että miks meillä on niin monta paikkaa kuljettavana. Niin monta paikkaa mihin ilmoittaa aikatauluistaan. Niin h*lvetisti sitä tavaraa. Ei yhtään lottovoittoa. Hajonnut auto.

 Mutta onnelliseksi mut saa kiva päiväkoti. Joustavat kanssa roudarit, jotka kestävät mun perfektionistin kilahtamiset. Ja kaikkein onnellisimmaksi mut saa tää ihan normaali arki, tuon yhden pienen maassa makaavan uhmailijan kanssa. Uunissa on kohta valmis makaroonilaatikko ja tähän päivään on mahtunut jo treeni, oma reissu kaupungille ja 5 kassillista roudattuja tavaroita. Rattaat jätin suosiolla mummilaan.

tiistai 18. elokuuta 2015

If Mama...

... ei olisikaan enään niin iso?

Sillä mun salainen projekti on ollut pudottaa painoa. Eräänä keväisenä päivänä ajelin ystävieni Katrin ja Mirkan kanssa Helsingistä Lapsimessuilta kotia kohti, kun puhelin pirahti. Sieltä soitti Katriina, joka ehdotti mulle uutta projektia - pudottaa painoa ja kunnolla, terveellisesti. No totta kai suostuin! Oltiin keskusteltu asiasta jo hieman aiemmin ja mulla oli jatkuvasti väsynyt, voimaton olo. Voin fyysisesti todella huonosti, jakasaminen oli kortilla - jaksoin käydä töissä, mutta mitään muuta en jaksanutkaan.

Aluksi pidin viikon ajan ruokapäiväkirjaa Katriinalle ja hän analysoi tulokset. Viikkoon oli muistaakseni mahtunut 27 ateriaa (aamupalat, lounaat, välipalat yms.). Niistä 17 oli leipää. SIIS LEIPÄÄ. Loput joko herkkuja tai jotain muuta ravinneköyhää hiilarihöttöä. Kaksi aterioista oli sellaisia, mitkä Katriina olisi hyväksynyt, toinen taisi olla kanasalaatti ja toinen jauhelihakeitto. Ja ei, älkää käsittäkö väärin, teen kotona kyllä ruokaa, mutta silloin sitä söi lähinnä Jimi.
Mun proteiinin saanti oli aivan olematonta, koska söin lähinnä sitä leipää ja karkkia. Ei ihme että väsytti, kyllä nytkin huomaa, jos hiilariöverit vetää.

Suunnittelimme yhdessä mulle hyvän ruokavalion, sellaisen ihan tavallisen. Paljon vettä, enemmän proteiinia, rajatusti hiilihydraatteja, herkkuja silloin tällöin ja paljon kasviksia ja hedelmiä. Mun ateriarytmit olivat myöskin olleet ihan päin peetä ja jouduin opettelemaan säännöllisen syömisen, 5 kertaa päivässä.
 Sitten Katriina sai töitä ja meidän yhteistyö jäi, mutta mä jatkoin itekseni ja kerroin sillon tällöin kuulumisia.

No mitäs nyt sitten kuuluu? Aikaa on mennyt noin 3,5 kuukautta. Painoa on lähtenyt lähes 7 kiloa, kilon päässä olisi mun ensimmäinen tavote ja aikaa syyskuun ensimmäiseen päivään. Vyötärö on kaventunut 12,5 senttiä!!! Musta tuo on ihan järkyttävä määrä senttejä. Työtakki on pienetyny yhdellä koolla. Varsinkaan, kun en oo ikinä onnistunut muutakuin keräämään painoa.
Mikään kiire mulla tän projektin kanssa ei ole, sillä haluan tulosten olevan pysyviä ja elämätapojen muutos sellainen, että voin noudattaa sitä koko loppuelämän. Töissä olen valinnut ruoksi salaattia lihan kanssa ja kumma kyllä tottunut jo siihen. Kotona syön samaa ruokaa mitä Jimikin - lepälautaselta tosin. Aamun pyrin aloittamaan smoothiella, johon on lisätty proteiinijauhetta. Leipää kaksi viipaletta päivässä. Herkkuja syön kyllä, mutta vain silloin tällöin. Limsan olen vaihtanut soodaan tai sokerittomaan versioon. Vettä juon 2-3 litraa päivässä. Ja on aikas hyvä olo!


Nyt mukaan olen alkanut ottamaan liikuntaa, mun selkään iski todella paha jumi ja tästä on paljon apua. Pyrin liikkumaan 3-5 kertaa viikossa, vaikka edes vähän kerrallaan. Tällä hetkellä treenaan iltaisin kotona ihan omalla ohjelmalla, käyn lenkillä tai pyöräilemässä, joogaan olohuoneen lattialla ja ensi viikolla ajattelin alkaa uimaan. Oon alkanut saamaan kiksejä liikunnasta, mitä en koskaan aiemmin saanut. En voi sanoo muuta kun, että vähänkö siistii!!


Ai niin, miks syyskuun ekaan päivään menessä pitää olla 8 kiloa kevyempi? Lyötiin mun kaverin kanssa veto, kummallakin oma tavoite. Se kumpi häviää, joutuu tarjoamaan koko illan baarissa. Mun kaveri juo kuin pesusieni, joten PAKKO voittaa! Tsempatkaa mua vikaan rutistukseen, sillä nyt mua alkaa jo vähän stressaamaan... Onko muilla päällä samanlaisia projekteja käynnissä?

maanantai 17. elokuuta 2015

Miten meenee

Kesällä ei oo tullut paljon konetta availtua, on ollut vähän kaikenlaista. Mutta nyt on syksy (mun lemppari vuodenaika) ja aikaa nauttia pimenevistä illoista koneen äärellä.

Ensinnäkin, oon ollut töissä. Jimi on viettänyt aikaa mummilassa, Karstulassa ja isin kanssa, mutta myös kotona. Ollaan yhdessä ulkoiltu, leikitty kavereiden kanssa ja syöty paljon mansikoita.


 Toiseksi, se herra joka vei mun sydämmen, ei sittenkään ollut se oikea. Oon ollut vähän surullinen tästä, mutta elämä jatkuu. Jotkut ihmiset vaan kolahtaa ja jää mieleen, mutta todellisuus voi olla toinen. Onneksi mulla ei ole mikään kiire mihinkään ja tän kesän aikana oon tutustunut niin moniin huippuihin tyyppeihin, että en voi olla kuin iloinen!


Kolmanneksi, mun salainen projekti vie aika paljon aikaa, varsinkin iltaisin. Välillä oon päivän jälkeen niin väsynyt, että nukahdan samaan aikaan Jimin kanssa... Joko arvaatte mikä tämä projekti on? Vielä hetki, niin voin paljastaa, että mitä ihmettä on huhtikuusta asti touhuttu.


KYLLÄ, meillä retkottaa patteri lattialla, kun JOKU uhmatuhma päätti kiivetä sen päälle... ja mulla ei ole välineitä sen kiinnittämiseen.

Niin ja neljänneksi, mun kone lagaa. Koko ajan joku järjestelmä kaatuu tai netti ei vaan toimi. Järkihän tässä lähtee.

Instaa on tullut päivitettyä pitkin kesää ja sieltä meidän kuulumisia näkeekin vähän useammin, meidät löytää sieltä nimimerkillä @bigmamaslaura. Tän postauksen kuvat otettiin yhtenä päivänä, kun kummityttöni ja paras ystäväni olivat kylässä. Oli muuten hyviä noi Vaasan mini porkkanakakut, tosi kätevä vierasvara pakkasessa.
 Mukavaa viikon aloitusta kaikille! Mulla alkoi just kolmen päivän vapaat, me taidetaan päikkäreiden jälkeen lähteä metsään kävelylle ja pyöräilemään. Ensi viikolla onkin sitten lomaa!

#kaksplusbloggaattampereella

Viime viikonloppuna olikin tän kesän kruunaus, nimittäin Kaksplussan bloggaajien tapaaminen Tampereella. Olin odottanu tätä miittiä jo hetken, sillä aiemmpiin tapaamisiin en ollut päässyt.


Me kokoonnuttiin Holiday Club Tampereen kylpylässä, joka on aivan ihana paikka. Oon ollut siellä aiemminkin, kun opiskelin yrittäjäksi ja tykkäsin silloinkin.
 Kohoteltiin maljoja ja nautittiin pikku naposteltavista ja vähän tutustuttiin. Sitten alkoikin ohjelma, Tampereen Baby Stylen Elina ja Niina tulivat esittelemään heillä myynnissä olevia tuotteita. Rakastuin aivan totaalisesti Done by Deerin tuotteisiin! Erityisesti mulle jäi mieleen kaikki ihanat astiat ja iso seepra. Saimme myös pienen pussin mukaamme ja siellä oli ihana Done by Deerin pikku seepra ja Sophie la giraffen tuotteita, kiitos vielä!


Tuo seeprahan sopii meille aivan loistavasti - varsinkin mun sänkyyn!

Sen jälkeen tutustiin valokuvaamiseen Visual Raman Raisa Taurinkan opastuksella. Mä oon aina kuvannu automaatilla, mutta nyt vihdoinkin opin kuvamaan manuaalilla! Oli kyllä todella kiva opastus ja sainkin tästä ihan uutta puhtia kuvaamiseen.

Mun hienoja harjoitus kuvia..

Pääsimme vielä privaatille kierrokselle Holiday Club Tampereen Klubikeittiöön, mikä oli ihan mielettömän hieno! Tämän jälkeen lähdettiin pienellä porukalla syömään ja istumaan iltaa. Vielä yöllä nautittiin pizzat hotellin ravintolassa ja saatettiin sitä kaupungillakin pyörähtää...





Kiitos ihanasta päivästä kaikille ihanille naisille! Oli huippua ja tavataan vielä! Ja iso kiitos meidän järjestäjille Paprikalle ja Eveliinalle, sekä kaikille yhteistyökumppaneille.


Ja keitäs meitä oli: