keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Kuningas alkoholi

Nyt kun on itse perustamassa perhettä ja on vielä raskaana, niin on tullut mietittyä alkoholia ja sen vaikutuksia omaan elämään. Munkin lähipiirissä on ihmisiä, joilla on ongelmia alkoholin kanssa ja myöskin ihan alkoholisteja. Ja kyllä, itsekkin on tullut aiemmin tinattua ihan kunnolla ja monta kertaa viikossa, eli mikään pyhimys en yritä olla.
 
Ennen juominen oli musta jotenkin coolia (????) ja tulikin juotua vähintään kerran viikossa. Kavereiden kanssa riekuttiin kylillä millon minkäkinlaisessa kunnossa, oli muka niiin kivaa. Nyt jälkikäteen kun mietin, niin olikohan oikeesti niin kivaa? Jotenkin musta tuntuu siltä, että jo ennen raskautta mulla oli parempaa tekemistä. Mua oiken ärsyttää esim. facebookissa ne ihmiset, jotka jatkuvasti päivittää sinne, että juomaan, märkää, nyt biletetään, JEE!! Oikeesti, ootte noloja.
 
Kuva: avatv.fi
 
 
Itsellä alkoholin käyttö on pysynyt aina aisoissa, sillä oon ollu töissä 15-vuotiaasta ja oon tehnyt koulun ohella aina töitä. Ekan kerran join itseni humalaan 17-vuotiaana, se johtui hyvin pitkälti tiukasta kasvatuksesta jonka olin saanu. Nyt voin jo sanoa, että KIITOS äiti! Kaikki kaverit oli juonu jo ylä-asteella ja mulle kaikki oli vielä niin uutta. Kun täytin 18, niin monta vuotta sen jälkeen tuli notkuttua kuppiloissa monta kertaa viikossa. Kaikki raha mikä tuli, niin se kyllä menikin, lähinnä alkoholiin ja vaatteisiin. Onneksi mulla oli kuitenkin työpaikka ja säännölliset tulot, en tiedä olisko mulla enää edes luottotiedot kunnossa, jos olisin ollut työtön.
 
Kun lukio loppui ja aloin tekemää pelkästään töitä, niin alkoholin kulutus laski. Olin töissä aina iltaisin ja viikonloppuisin, siinä varmaan suurin syy juomattomuuteen. Sen jälkeen mun alkoholin käyttö onkin ollut aika satunnaista, välillä on voinut mennä enemmän, välillä vähemmän. Viime vuoden marraskuussa olen viimeksi juonut, muutama kuukausi ennen raskaaksi tuloa. Ja en edes muista millon olisin ollut baarissa juomassa...
 
Kuva: avatv.fi
 
 
Oonkin tässä nyt ihmetellyt, että mikä ihme tekee kännäämisestä niin "hienoa"?? Miks julkisesti aina vaan retostellaan juomisella, eikö olis kivempi kehuskella jollain järkevällä asialla? Ja sitten jos joku ei juo ollenkaan, niin miksi se ihminen on outo? Miksi ihminen joka ei juo, on tylsä?
 Kun miettii ihan tosissaan, niin mitä hyötyä ryyppäämisestä on? Menee rahat, terveys, maine, muisti, perhe... listaa voi jatkaa. Ja en nyt siis puhu sellaisesta kerran parin kuukauden välein tapahtuvasta juhlinnasta, lähinnä tarkoitan tätä viikottaista.
 
Kuva: iltalehti.fi
 
 
Mun mielestä alkoholi ei kuulu lapsiperheeseen. Tai kuuluu, sillon kun lapset eivät sitä näe tai joudu jotenkin muuten siitä kärsimään. Hyväksyn kyllä saunakaljan, lasin viiniä ruoan kanssa, mutta kännääminen on musta väärin. Koska vanhempana olet koko ajan vastuussa lapsestasi, mitä jos jotain tapahtuu ja olet sillon humalassa? Jos vaikka lääkäriin pitäisi lähteä? Haluaisn itse ainakin yrittää opettaa tervettä suhtautumista alkoholiin. En sitten tiedä onko se mahdollista, sillä tässä yhteiskunnassa kun kovasti tuota kuningas alkoholia ihaillaan.
 
Mielipiteitä??
 
Rakkaudella Lola
 
Ps. Viimeisimmässä Menaiset-lehdessä oli esiteltynä (varmaankin huumorilla, hahahaa) rintaliivit jotka voi täyttää (täytteeksi mahtuu jopa yksi viinipullo, mukana letku tyhjennystä varten) ja rannerenkaaksi naamioitu taskumatti.

2 kommenttia:

  1. http://yle.fi/uutiset/nakokulma_voimmeko_me_mamutkin_nostaa_kissan_poydalle/6739528


    Tässä on samasta aiheesta artikkeli. Mä en ite juo ja mun mielestä on tosi outoa, ku sitä saa selitellä kaikkialla ja kaikille! SIIS MITÄ??! eihän kenenkää tarvi selitellä sitäkään, jos ei polta....mä vaan en halua myrkkyä kallistaa kurkkuuni, eikö se oo ihan okei? Herätkää suomalaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas hyvin kirjotettu juttu, kiitos vinkkauksesta! Oon kanssa ihmetelly, että miksi juomattomuutta pitää selitellä? Sehän on vaan hyvä jos ei juo, mielummin pitäs selitellä sitä juomista. Että millä perusteella haluaa itseänsä myrkyttää, mikä on niin hyvä syy?
      Kiitos kommentista ja mielipiteestä!

      Poista

Ilahduta mua ja jätä kommentti!