keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Viikonloppun puuhastelut

Taas on ollut hommaa ja en oo ehtinyt koneelle.
 Perjantaina mun isä ja hänen avopuolisonsa tulivat Oulusta Jyväskylään vaavia tapaamaan. Oli ihana nähdä heitä pitkästä aikaa ja päästä ylpeänä näyttämään pikkuista.
 
Papan sylissä <3

 
Lauantaina olikin pyhä ja halusimme edes jossain käydä. Lähdimme koko porukalla Tikkakoskelle Keski-Suomen Ilmailumuseoon. Se olikin paikka missä en ollut käynyt koskaan ja tosi hieno paikka olikin! Pojat varsinkin oli innoissaan, paitsi tuo pienin, joka nukkui koko reissun. Suosittelen käymään jos yhtään aihe kiinnostaa :)
 
 
 
Vieraamme lähtivät sunnuntaina ja päätimme herra M:n kanssa ottaa hiukan aikaa itsellemme. Äitini mielellään otti minimiehen hoiviinsa yhdeksi yöksi, onhan vauvalla jopa oma huone mummilassa :D Me käytiin kavereiden kanssa ajelulla ja nukuttiin 10 tunnin unet yhteen kyytiin. Voin kertoa, että kyllä teki hyvää! Itse olen ajatellut niin, että välillä täytyy vanhempienkin nollata ja levätä, jaksaa sitten taas olla parempi vanhempi :) Hirveä ikävä oli kyllä, mutta siitä selvittiin.
 
Pimeä hautausmaa ja herra M:n tekemät lämppärit. Vain mies tekee tälläisiä: HK:n sinistä ja koskenlaskijaa, hyviä olivat!
 
 
Tässäpä koottuja kuulumisia, huomenna luvassa asiaa neuvolasta!
Rakkaudella Lola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta mua ja jätä kommentti!