torstai 21. marraskuuta 2013

Mammaa nukuttaa...

Oon ollu koko viikon ihan koomassa.. Vaikka oonkin saanut nukkua aamuisin :D Vaavi on alkanut heräilemään siinä aamu viiden pintaa ja ei halua enää sen jälkeen nukahtaa. No, onneks saan nukkua sitten kun Herra M herää. Jotenkin tuo ulkona vallitseva pimeys saa mut niiin väsyneeksi. Onneks sato edes lunta, se edes vähän piristää.

Saatiin kihlajais-lahja, 2 lahjakorttia Buffaan :D SYÖMÄÄN!!
 
 
Tiistaina kävin tosiaan leikkauttamassa otsista ja ostin samalla ihan huipun tuotteen Annelta. Olin nimittäin aikonut ostaa jonkun sävyttävän hoidon ja Anne suositteli tätä Id hairin Colur bombia . Testasin nyt kerran ja oli kyllä ainakin riittoisaa ja vaaleammat latvat saivat mukavasti väriä. Tykkään!
Pyörittiin myös vaavin kanssa keskustassa ja vietiin papereita maistraattiin. Kaupungilta mukaani tarttui yksi toinen pieni hemmottelu mulle...

 
 
Keskiviikkona kyläiltiin mummilassa ja pyörittiin taas kaupungilla, UFF:illa oli 3 euron päivät, jippii. Muuten ollaankin oltu kotona ja yritetty opetella uuteen rytmiin pikkuisen kanssa. Lenkkeily ei ole tällä viikolla myöskään onnistunut, sillä mun lenkkiseuralainen ei ole saapunut oikeaan aikaan paikalle :D Huomenna meen kyllä yksin, pääsenpähän sitten edes lenkille! Kaksi lenkkiä rästissä tältä viikolta, oops.

Tiistain lounas, mun uus lemppari: tonnikala-aura salaatti. Valitettavasti ei kovin terveellinen. Mutta ihan sairaan hyvää!!
 
 
Viikot menee kyllä nykyään niin nopeasti! Huomenna on jo perjantai, mihin tääkin viikko oikein katosi? Loppu viikolla luvassa kyläilyä entisen työkaverin luona, talkoo hommia ja kotoilua. Nytkin istuskelen villasukat jalassa sohvalla ja suunnittelen hakevani kupposen teetä ja painuvani pehkuihin, ihanaa kotoilua siis.

 
 
Rakkaudella Lola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta mua ja jätä kommentti!