Kenellä on oikeus olla "isä"

Mua on jäänyt vaivaamaan yksi juttu.

 

Joku aika sitten luin Katriinan Hetkiä-blogista juttua isänpäivä lahjan hankinnasta Katriinan miehelle Timolle. Timo ei ole Katriinan tyttären Nean biologinen isä, ja tämäkös oli saanut palkokasvit ihmisten nenukkeihin. Kuinka joku kehtaa ostaa lahjan ihmiselle, joka ei ole edes isä!! Jos siellä ruudun toisella puolella olet myöskin tätä mieltä, niin ole hyvä ja jätä lukematta. Luulen, että tääkin on vain sellainen juttu, jonka voi ymmärtää, kun sen on itse kokenut. Ja mä olen.

 

Mun vanhemmat erosivat vuonna 1990, olin 2-vuotias. Kun olin noin neljä (tai kolme?), niin mun äiti meni uudestaan naimisiin isäpuoleni kanssa. Mun oma isä asuu ja asui sillonkin Oulussa, joten nähtiin tosi harvoin.

Asuttiin kolmistaan, perheenä. Myöskin isäpuoleni vei tai haki mua tarhasta, antoi iltapalaa, laittoi nukkumaan tai herätti aamuisin. Viikonloppuisin tehtiin jotain porukalla ja matkusteltiin lomilla yhdessä. Siis ihan tavallista arkea, paitsi hän ei ollut mun oikea isä ja tiesin sen kyllä. Mun isä asui Oulussa ja näkisin häntä kun näkisin. Silti isäpuoleni hoiti ja huolehti minusta, ihan kuin olisi ollut isäni. Teininä kapinoin kovasti isäpuoltani vastaan, mutta niin niistäkin selvittiin. Vanhemmiten ollaan tultu aina hyvin juttuun ja on ollut ihanaa nähdä kuinka aidosti hän Jimistä välittää.

 

En edes osaa varmaksi sanoa, että oonko lapsena lähettänyt oikealle isälleni isänpäivänä korttia. Siitä en voi syyttää kyllä itseäni, sillä olin lapsi. Oman isäni elämä oli mitä oli silloin, onneksi hänellä on nyt ihana puoliso ja meidän välit on paremmat kuin koskaan. Muistan kyllä tehneeni kortin isäpuolelleni, olihan hän läsnä mun jokapäiväisessä elämässä. Näin vanhemmiten olen myöskin joka vuosi muistanut molempia isejäni niin isänpäivänä ja jouluna.

Isäpuoltani en ole koskaan sanonut isäksi, paitsi pienemmille pikkusisaruksilleni puhuttaessa. Varsinkin sen jälkeen, kun sain siskoja (siskopuolia),olisi ollut aika outoa olla olematta mukana vaikkapa näissä isänpäivä puuhissa. Katsoa vierestä, kun muut juhlivat isää, jota itsellä ei tavallaan ole.

 

Tää isä-juttu on saanut mut miettimään, olisiko mun äidin pitänyt kieltää mua tekemästä kortteja, kun hän ei ole mun oikea isä? Koska kyllähän mää halusin niitä tehdä. Tai jos olisin halunnut sanoa häntä isäksi, olisiko se pitänyt kieltää? Mitenkäs adoptoidut lapset, saavatko he kutsua "vanhempiaan" isäksi ja äidiksi ja tehdä kortteja, kun kyseessä ei ole ne biologiset vanhemmat? Onko biologisuus mittari sille, että vain ne tietyt tyypit voi olla jonkun isi ja äiti? Mun mielestä ei.

Jos itse tästä vielä pariudun, niin Jimi saa itse päättää, en aio häntä kieltää. Sama toimii toiseenkin suuntaan, jos isänsä pariutuu, niin mulle se on ihan fine, jos joku muukin saa äitienpäivänä kortin.

 

Perheitä on erilaisia. Tilanteita erilaisia. Vanhempia on erilaisia. Mä oon onnellinen, että mulla on kaksi isää ja Jimillä mun puolelta kaksi pappaa. Kyllä, Jimille opetetaan, että on Jyväskylän pappa ja Oulun pappa. Jyväskylän pappa kun on myös Jimin tätien isä, kyllähän siitä lapsen pää menee pyörälle, näin on helpompaa. Loppujen lopuksi, tärkeintä on se, että lapsella on rakastavia aikuisia ympärillä. Ja niin mulla aina on ollut.