No niin, syksy alkaa olla ohi ja joulukuu kolkuttelee kohta ovella. Lunta ei tosin kyllä vielä ole yhtään ja vettä tulee...
Oon ollut väsynyt (ihan niinkuin vuosi sitten). Siis todella väsynyt. Välillä tuntuu, että ihan jopa vähän ärsyttää kaikki, mitä just nyt on elämässä menossa. Jaa niin mitäs siellä on menossa? Minäpä kerron.
Ekaks, ei ole vieläkään kämppää myyty ja sekös ahdistaa. Se on nyt välittäjällä myynnissä ja ensi viikolla on ensimmäinen avoin näyttö, joten toivotaan parasta. Mutta ahdistaa siksi, että me asutaan yhä edelleen mun vanhemmilla ja kyllä sitä vaan jo näin muutaman kuukauden jälkeen vaan kaipaisi (taisin kaivata jo muutaman päivän jälkeen) omaa rauhaa. Sitä kun voi jättää tavarat just siihen mihin haluaa, olla just niinku haluaa, syödä mitä haluaa ja millon haluaa, kuljeskella alasti ympäri kämppää jos siltä tuntuu. On ihanaa, että saadaan asua täällä, mutta oma koti on kuitenkin oma koti. Kämpässähän on jo jonkun aikaa ollut remontit valmiina, mutta kuitenkin on parempi ratkaisu myydä sitä noin "tyhjänä", sillä tulisin hulluksi jos mun pitäis kaiken muun lisäksi vielä puunata kaikki paikat ennen jokaista näyttöä. Mähän siivosin sitä ennen myyntiin laittoa varmaan kolme viikkoa :D Jep, ovien peseminen ei ole ollut pariin vuoteen mun siivouslistan kärkipäässä ja näin vanhaksi pääsin, että tutustuin höyrypesuriin.
Toisekseen, täällä on aiiiivan jäätävä uhma menossa. Kaikkeen on vastaus eikä ja päivittäin saa olla sata kertaa sanomassa, että älä lyö/potki/pure yms. Just eilen oltiin kylässä leikkimässä ja jatkuvasti Jimi löi tai puri leikkikaveriaan. Sanokaa, että tää menee pian ohi, pliis??? Oon saanu tänään jo Jimiltä läpsyn naamaan, silmään ja tukistaakkin se taisi. Ruokailukin on ollut vähän jännää, kaikki on ei ei. Täällä lentelee harvasepäivä ruoat pitkin lattioita ja seiniä (mun vanhempien koirien iloksi) ja mun mutsi pelkää, että kohta niillä alkaa seinät keittiöstä homehtumaan :D.
Jimi täytti tosiaan kaksi syyskuussa, mutta kaiken remontin, muuton ja muun rumban keskellä päätin, että ei nyt kuitenkaan pidetä juhlia. Käytiin kuitenkin ottamassa valokuvaajalla parit kuvat ja laitankin tänne niitä vielä nähtäväksi. Muuten syksy on mennyt sairastellessa ja Jimille laitettiinkin uudestaan putket korviin sekä kitarisat operoitiin. HUH, jos nyt ei helpota jatkuvat tulehdukset, niin ei sitten millään.
Kolmanneksi, mun oman hyvän olon parantamisen projekti on kuivunut kasaan. En jaksa, ei huvita. Syön taas ihan miten sattuu ja millon sattuu. Kiloja ei onneksi ole tullut takaisin kuin yksi. Jotenkin mun vanhemmilla on vaan paljon jännempiä ruokia tuolla jääkaapissa, kuin mulla kotona... Ja leipää, täällä on aina leipää ja mä rakasta vaan niin paljon leipää. Jatkuva väsymys on lannistanut liikunnasta saadun olon ja oon aivan kireä ja jumissa. Miten löytäisin taas sen uuden boostin?
Syksy on ollut ihmissuhde rintamallakin kaoottinen. En voi sitä kyllä muuten kuvailla. Oon tutustunut moniin uusiin ihmisiin, erääseen hyvinkin mielenkiintoiseen, mutta oon vähän hukassa tässäkin asiassa. En yhtään tiedä enää mitä haluan vai haluanko mitään. Jotenkin ihan kaikki mahdollinen tuntuu nyt tosi hankalalta.
Että näinkin positiivista ja iloista täällä! Se mikä ei tapa, niin vahvistaa. Vai miten se oli.
Kuvina muutamat otokset Jimin 2-vuotis päivältä, kun perheen kesken juotin kaffet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta mua ja jätä kommentti!