perjantai 31. toukokuuta 2013

Kesä ja ihana turvotus



Muutama päivä on tullut vietettyä mökillä perheen kanssa. Ilmat on olleet niin upeat, mutta nyt muhun on iskenyt aivan jäätävä turvotus. Varpaita ei saa kunnolla koukistettua ja sormiin ei mahdu sormukset :( Kävinkin sitten neuvolassa näyttäytymässä ja nyt seuraillaan vointia. Raskausmyrkytys eipäily on siis ilmassa, toivotaan että ei ole sitä! Myöskin tämä kuumuus voi aiheuttaa turvotusta.

 
 
Eilen käytiin siskosten voimin katsomassa Kirittärien peliä. Itse en seuraa mitään urheilua (paitsi lätkää kerran vuodessa) ja enpä taas tajunnut mistään mitään :D Ilma oli todella lämmin ja tätä mamia alkoi siellä katsomossa ihan nukuttamaan. Myöskin istuminen ilman selkänojaa = not good. Höpöteltiin höpsöjä juttuja ja aika meni nopeasti, Kirittäret valitettavasti hävisi Kempeleelle. Mutta itsehän olen Oulusta kotoisin ja paljon on tullut vietettyä aikaa Kempeleessä, joten...

 
 
 
 
 
 
Tänään on tosiaan käyty neuvolassa ihmettelemässä ja hankimassa vakuutus vauvalle. Kyllä on kätevää olla vakuutus lapselle, ei tarvii sitten ainakaan lähteä terveyskeskuksen päivystykseen jonottamaan sairaan lapsen kanssa, voi mennä nopeammin yksityiselle :)

Mökillä sopu sijaa antaa, koirillakin!
 
 
Loppu viikon vietän täällä mökillä ja ensi viikolla alkaa meillä synnytysvalmennus, jännää! Myöskin pieni kesäloma reissu Ikeaan on tiedossa, toivottavasti siellä ei ihan hurahda :D Käyn hankkimassa vauvalle tavaraa sieltä ja mahdollisesti näyttämässä Leiaa kasvattajalle. Leiasta tulikin tällä viikolla lähes kalju, karvat ajeltiin veks. Karvojen alta paljastui pieni haava ja puudeli sai 3 tikkiä ja tötterön päähän, reppanan kulkeminen on aika hassun näköistä...

Onko muilla ollut raskausaikana turvotusta tai kokemusta raskausmyrkytyksestä?

Meitsi lähtee paistamaan lettuja, mukavaa iltaa kaikille!

Rakkaudella Lola

tiistai 28. toukokuuta 2013

Maailman helpoimmat perunarieskat

Tässäpä helppo resepti perunarieskoille! Kuten varmasti olen jo useasti täällä kertonut, niin inhoan yli kaiken taikinan kanssa lääräämistä (!!!). Mutta tällä ohjeella valmistetut perunarieskat on niin helppo tehdä ja sotku on minimaalinen. Aikaa mulla näiden tekemiseen menee yleensä noin 15 min plus paistoaika. Nämä myöskin katoavat hyvin nopeasti parempiin suihin ;)
 
  • Valmista perunamuusi jauhetta ja vettä (myöskin itse tehty muusi käy, jätä vesi pois) noin 3-4 dl
  • 3 kanamunaa
  • 1 tl suolaa
  • loraus öljyä, n. 1/2 desiä
  • 1tl leivinjauhetta
  • vehnäjauhoja (toki voi käyttää muitakin, esim. ohrajauhoja), niin paljon että taikina on kiinteää
Harvemmin tulee mitään mitattua, joten määrät ovat kaikki noin määriä :)

 
 
 

 
Lämmitä uuni 200 asteiseksi.

 
Sekoita aineet kulhossa taikinaksi, mutta älä vaivaa liikaa.

 
Läpyttele pellille rieskoiksi ja pistele haarukalla niihin reikiä.

 
 
 
 
 
Paista kunnes ovat saaneet kauniin värin!

 
 
 
Ja ei muuta kuin SYÖMÄÄN!
 
Rakkaudella Lola

maanantai 27. toukokuuta 2013

Ihana päivä mökillä

Hello!
Eilen vietin päivää mökillä perheeni kanssa. Puuhasteltiin, syötiin ja nautittiin auringosta. Hassua, lapsena oli aina niin vastenmielistä lähteä mökille ja nyt sinne menee ihan mielellään :) Näin se mieli vaan muuttuu...
Tässä siis mun mökkeily päivä kuvina!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Näytän nykyään koko ajan nähtävästi puliakalta :D
 
Rakkaudella Lola
 
 
 
 
 
 
 
 


sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Näytä mulle rusketusraidat

Vietettiin eilen ihanaa päivää rannalla, oli taas niiiin mieletön keli! Enpä paljoo muista millon on toukokuussa ollu tällaset ilmat. Ja toivottavasti ei ne parhaimmat kelit olleet tässä, niinkin voi täällä ihanassa Suomen kesässä käydä.
 
 
Täytyy kyllä sanoa, että odottelen innolla tulevaa kesää. Ekaa kertaa ikinä mulla ei ole kesällä töitä, eikä mitään suunnitelmia. Ja en aio niitä suunnitelmia tehdäkkään, menen ihan sen fiiliksen mukaan. Tuo selkä hieman rajoittaa tekemisiä ja päivän rannalla pötköttelykin tuntuu kropassa, eilen ilalla oli haasteellista päästä jopa sänkyyn makaamaan. Mutta en aio luovuttaa, vaan nauttia kesästä ja raskaudesta!
 
 
Raskaudesta kaikki kehottavatkin nauttimaan, mutta ei tää kyllä aina mitään herkkua ole. Äiti tuumas yks päivä kun syötiin, että hengitän samalla tavalla kuin joku astmaatikko. Ja herra M ei pysty öisin nukkumaan, kun kuorsaan niin kovaa :D Alkaa vauva jo siis painaa mun elimiä vähän kasaan, OMG, miltähän kuulostan sitten syyskuussa?! Ostinkin herra M:lle kuulosuojaimet kotirauhan suojaamiseksi...
 
 
Päivä rannalla oli kyllä ihana, seuralaisena mulla oli kälyni, jonka kanssa aika menee kuin siivillä. Meidän jutut kohtaa, vaikka ikäeroa on yli 20 vuotta, hän on aivan upea tyyppi! Nautittiin auringosta, kuunneltiin toisten ihmisten juttuja (oli niin hurjia, että ne ei ole julkaisukelpoisia :D), puhuttiin vauvasta ja syötiin eväitä. Täydellinen relax päivä siis. Olo oli kyllä bikineissä aika turpea, näytän omasta mielestäni ihan Homer Simpsonilta... Mutta ekat rajat jo tuli tästä reissusta. Tänään suuntaan mökille puuhastelemaan äidin kanssa ja katsomaan mun koiralasta joka on ollut siellä lomalla. Miten voi ollakkin sitä pientä riiviö otusta aina kova ikävä!
 
 
Ihanaa päivää kaikille!
 
 
Rakkaudella Lola
 
 
 


lauantai 25. toukokuuta 2013

Hiusstudio CLAM

Monta vuotta tuli käytyä eri kampaajilla, kunnes ystäväni suosituksesta menin Annelle. Ja heti alusta asti löysimme yhteisen sävelen, koskaan en ole ollut pettynyt Annen loihtimiin hiuksiin! Anne on aivan ihana ihminen ja hänellä on todellinen taito ja osaaminen työhönsä. Suosittelen Annea kaikille ja meidän perheen naiset luottavatkin Anneen :)
 
 
Annen kanssa juttu luistaa ja koskaan ei ole vielä hiljaa tarvinnut istua! Joka käynnistä jää aina hyvä mieli :)
 
 
 
 
Liike sijaitsee keskustassa, osoitteessa Gummerruksenkatu 5 eli kirkkopuiston kulmassa. Sammalla kadulla on paljon maksullisia pysäköintipaikoja, eli autollakin pääsee helposti!
 
 
Ja lopuksi kuva siitä, millainen tukka mulle tuli tällä kertaa...
 
 
...eli juuri sellainen kun halusin! Mami muuten on kyllä hieman nuutuneen näköinen :D
 
 
Kaikille lukijoille on luvassa -10% alennus Annen palveluista, mainitkaa blogin nimi aikaa varatessa ja tästä pääsette suoraan hiusstudio Clamin kotisivuille. Nyt kaikki hankkimaan ihanat hiukset kesäksi tai tuleviin kevään juhliin!
 
Rakkaudella Lola
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


perjantai 24. toukokuuta 2013

Neuvola

En ole tänne kirjoitellutkaan mun neuvola juttuja tänne ja ihan rehellisesti sanottuna en kyllä tajua holkäsen pöläystä! Oon katellu muiden blogeista kaikkia neuvola asioita ja mulla ei oo mitään hajua mistä ne niitä oikein repäsee :D
 
Yhtenä päivänä lähdin ostamaan vaatteita vauvalle ja katsoin Googlesta, että minkä kokoisia niiden tulisi olla... Että ihan rehellisesti sanottuna ulalla ollaan. Mutta uskon, että kun saan lapsen syliini, niin äitiys tulee luonnostaan. Ja tämähän ensimmäinen lapseni, ensimmäinen kerta kun olen tekemisissä kunnolla vastasyntyneen kanssa, joten eihän tälläisiä asioita voi etukäteen tietääkään. Enhän minäkään oleta muiden tietävän vaikkapa omaan koulutukseeni liittyviä asioita, esim. kuinka lasketaan annoskokoa tai kypsennys hävikkiä.
 
Mutta palataan siihen neuvolakorttiin... Aloin sitten tutkailemaan kaikille noille lyhenteille ja latinalle merkityksiä ja silmiin sattui tämmöinen juttu. Itse ainakin koen hyödylliseksi, ymmärtää tällainen dum dumkin :D
 
Omasta kortista selvisi seuraavaa:
(suluissa millä viikoilla)
  • Verenpaine 127/75 (8+4), 120/83 (17+3), 120/64 (20+2), 126/77 (22+2)
  • Hemoglobiini 130 (8+4), 110 (22+2), lisää rautaa mulle
  • Kohdunpohjan korkeus 21 (22+2)
  • Painoarvio 307 g (20+2)
  • Sydämmen syke +145 (17+3), +145 (22+2)
  • Liikkeet + (17+3), + (20+2), + (22+2)
  • Painon nousu viikoilta 8+4 viikoille 22+2, +2,8 kg
Vielä kun löytäisin jostain mitä noiden pitäisi olla, niin voisin vähän vertailla. Haluaako joku valistaa minua?
 
Rakkaudella Lola


torstai 23. toukokuuta 2013

Elämää kuvina

Taas on tullut puuhasteltua! Päivät menevät niin nopeasti, en ehdi kaikkea edes saada valmiiksi. Huomenna onkin taas kiva päivä, kampaajalle aika, IHANAA! Oon värjännyt mun hiukset yli 5 kuukautta sitten...  Mutta laitanpa tähän perään kuvia tältä viikolta!
 
 
Mun kukat on alkaneet kasvamaan, JES! Yleensä tapan kaikki kasvit...
Tarjoilin itselleni aamiasen sänkyyn :D
Herkuttelua ihanan ystävän kanssa.
Uusi puhelin on aiheuttanut harmaita hiuksia, en vielä ihan hiffaa tätä, aikaisemmin mulla oli Samsung. Mutta uskon, että on ihan hyvä luuri!
 
Uudet vaunut tulivat! Tai nämä on sellaiset yhditelmä tsydeemit, eli on nyt pelit ja vehkeet valmiina :D
Vietin tänään kivaa päivää siivoten ja nyt nautin täällä kupposen teetä ja...
... vähän hulluttelen!
Tähän viikkoon on mahtunut myös urheilua, neuvolaa, grillailua, koiran kanssa puuhastelua, auton laittoa ja liian vähän laiskottelua!
 
Mukavaa huomista PERJANTAITA kaikille!
 
Rakkaudella Lola
 
 
 
 
 
 
 
 
 


lauantai 18. toukokuuta 2013

Kun kroppa pettää

Eilen lähdin kosmetologin jälkeen ulkoilemaan. Mitään hiki treeniä en halunnut vetää, vaan rauhallisen ja rentouttavan ulkoilun. Ulkona oli niin ihana keli taas ja olis ollut niin sääli viettää sitä sisällä!
 
 
Joten nappasin koirat messiin ja painelin metsään. Nautin täysin rinnoin hiljaisuudesta, auringosta ja luonnosta, kunnes tuli tunne, että mitä h*lvettiä, MISSÄ MÄ OIKEIN OON??!! Vaikka olen kulkenut lenkilläni samaa tuttua, 5 kilometrin reittiä metsässä, niin eksyin. Olin aivan hukassa ja paniikissa. Kävelin samaa kohtaa polulla edes takaisin lähes itkun partaalla. Koirat katsoivat minua ihan ihmeissään. Olin aivan varma,että nyt kuolen tänne ja miks ihmessä en ottanut edes vesipulloa mukaan?? Kun sain itseni rauhoteltua, löysin taas tutun reitin polulta, olin jotenkin unohtanut yhden kohdan aivan täysin. Raskausdementtia?
 
Lenkki venähti lähes kaksi tuntiseksi ja illalla menin vielä erääseen tapahtumaan istumaan. Voin kertoa, että tänään on ollut ihan kaameaa. Selkä, maha ja lonkka ovat aivan TULESSA. Lääke ei auta, olo on niin turha. Aamusta päätin kuitenkin, että en anna kivun lamauttaa täysin ja lähdin pihalle puuhastelemaan. Olen päässyt tänään myös koiran kanssa jonkinlaiselle lenkille. Muuten on pitänyt himmata, lonkka on todella kipeä ja mikään asento ei ole hyvä :(
 
 Mutta nyt kyllä alkaa pelottaa loppu raskaus, en halua olla näin kipeänä! Koirakin on ihan masentunut kun mami ei jaksa. Toivottavasti tämä menee nopeasti ohi, vaihdetaan yksi huijarikroppa uuteen kiitos!!
 
Rakkaudella Lola


Kauneus Sointu

Aiemmin mainitsin meneväni kosmetologille ja voi että se tekikin hyvää! Olin aikaisemmin saanut lahjakortin Kauneus Sointuun, paikkan missä en ollut aiemmin käynyt. Hoitola sijaitsee Jyväskylän Keljonkankaalla, liikuntakeskus Linean kanssa samassa rakennuksessa.
 

Olin varannut ajan ihonpuhdistukseen, nyt raskauden aikana on tuo pärstän iho vähän muuttunut... Mutta hätää asian suhteen ei kuulemma ole :) Kosmetologi Soile Luoman osaavissa käsissä aika hurahti ja ihoa hellittiin. Myös kulmat saivat uuden muodon. Rehellisesti sanottuna INHOAN kulmien nyppimistä ja siksi en sitä tee, raappaan kulmat siihen tarkoitetulla puukolla. Mutta Soilen ehdotuksesta kokeilin vahaa ja en muuta voi sanoa, kuin että sen voisin tehdä toistekkin! Yksi pieni kirpaisu ja se oli siinä, lähinnä nauratti pelkoni ja höpötykset, että mitä jos se sattuu... :D
 
 
 
 
Nappasin nopeasti muutaman kuvan tilasta ja kotona tajusin, että eihän nämä tee tilalle oikeutta ollenkaan! Menkää siis itse paikalle katselemaan ;) Ostin myös yhden rasvan itselleni, teen siitä postauksen kun olen ehtinyt enemmän kokeilemaan. Voin lämmöllä suositella tätä paikkaa ja ihan varmasti itsekkin tulen jatkossa tuolla käymään! Kauneus Soinnun kotisivuja katselemaan vain, hop hop!
 
Rakkaudella Lola
 
 



torstai 16. toukokuuta 2013

Aurinko

Tänään on ollu ulkoilu päivä, mikä keli! Mutta täytyy kyllä myöntää, että soijaa pukkaa :D Käytiin tänään ystävän kanssa metsässä joku viiden kilsan lenkki ja oli kyllä ihanaa. En voi vaan saada tarpeeksi tästä meidän ihanasta luonnosta!! Ja ulkoilu tekee hyvää, eikä muuten maksa mitään. Oon nyt liikkunut paljon, tuo vasen lonkka on ollut jo useamman päivän tosi kipee... Ja liikunta auttaa :)





 
Ulkoilu kaverit Nokkaeläin Leia ja Pontikka Bono
 
Lenkillä pitää muistaa nauttia myös nestettä! Tietysti ihan tavallinen vesi olisi parasta...
 
Lenkin jälkeen otin rennosti ja nautiskelin takapihallani auringosta, olo oli ihanan raukea. Illan peliä ajatellen pyöräytin meille evääksi MAKKARAKEITTOA! Edes hieman kevyempi "miehinen" eväs (vaikka mä kyllä tykkään makkarasta :D). Kaupassa näin myös pääsiäisen pieniä suklaamunia 0,50 € /pussi ja nappasin niitä vielä mukaan, illan menu siis makkaraa, lätkää ja munia... Ja hyvin uppos ruoka ja lätkä, hyvä Suomi!!
 
 
Leia ei ihan innostunut meidän huutamisesta pelin aikana, sai puudeli varmasti ikuiset traumat :D
 
Meitsi painelee unille, aamulla menen kosmetologille, kuinka ihanaa saada vähän hemmottelua! Hyvää yötä kaikille!
 
Rakkaudella Lola