Me oltiin oltu koko viime vuosi varmaan tooooosi kilttejä Jimin kanssa, kun joulupukki toi meille matkan. Tässä lähiaikoina me otetaan suunta aurinkoon!
Matkakohde on niinkin eksoottinen, kuin Kanarian saaret ja Maspalomas. Aivan huippu paikka pienen taaperon kanssa; rantaa, merta, uima-altaita, vesipuisto, aurinko ja lämpöä. Juuri sitä mitä täällä loskan keskellä kaipaa.
Oon ollut aivan FIILIKSISSÄ tästä loma-hypetyksestä. Passit on hankittu, loma vaatteita kaivettu kaapista, töistä anottu vapaata ja matkalaukkukin odottaa jo pakkaamista. Koko alkuvuosi on säästetty rahaa reissuun ja vältetty ostamasta mitään turhuuksia. Vielä pitäisi löytää Jimille uikkarit, pähkäillä kuinka saadaan laktoositonta maitoa pakattua mukaan, jännittää ekaa lentoa lapsen kanssa, pohtia miten nukutaan ilman pinnasänkyä ja kaikkea muuta mukavaa. Mutta olisiko teillä vinkkejä meille?
Kaikista vahvin muisto omasta lapsuudesta, mikä lomailuun tulee, on Nivean aurinkorasvan tuoksu. Siitä tulee ihan loma mieleen. 27-vuoteen mennessä, olen käynyt Israelissa, Kanarian saarilla, Turkissa, Rhodoksella, Kreetalla, Espanjassa Barcelonassa, Saksassa Berliinissä ja tietysti Ruotsissa ja Eestissä. Jotkut kohteet on nähty jo kahdesti. Mutta mikään maailmanmatkaaja en kyllä kuvittele olevani jo monta paikkaa haluaisin vielä nähdä.
Saatiin Nivealta testiin heidän uutuuksiaan ja voi pojat että mää ootan, että pääsen sutimaan noita iholle! Oli pakko jo ottaa vähän varaslähtöä lomaan ja tuoksutella sitä ehtaa ja oikeaa Nivean aurinkorasvan aromia. Kerron sitten teille millaisia nämä uutudet ovat, ainakin vaikuttavat hyvin lupaavilta. Hyvä suoja, viilentävä vaikutus, helppo levittää.. Mitä muuta voisi toivoa? Sun, I´m coming!

![]() |
Näitä uutuksia saa kaupoista huhtikuussa. |
Arnen kanssa ei olla reissattu ulkomailla mut ilman pinnasänkyä senkin edestä (silloin ku pinnasänky oli muuten kotona käytössä). Tyynyjä sijauspatjan alle niin ettei lapsi putoa sängystä. Jos kyseessä on parisänky niin se onkin vähän haasteellisempää kun noi pienet tuppaa viemään yllättävän paljon tilaa kokoonsa nähden (= nukkuvat sängyssä poikittain). Siihenkin auttaa lisätyynyt, tai viltit,peitot tms. rajaamaan/ pehmustamaan mikäli toinen sattuu potkimaan unissaan :D Näillä mennään edelleen, kun lapsi on 5v ja toisinaan kömpii meidän 160cm leveään sänkyyn nukkumaan :D
VastaaPoistaSaa nähdä kuka nukkuu kenenkin vieressä :D Otettiin kaksi huoneistoa, kun 5 henkinen perhe oli siellä utopiaa.. Mulla, Jimillä ja mun siskolla on oma huoneisto, saa nähdä millanen se kolmas sänky on :D
PoistaNii ja kiitos vinkistä! Haalin kaikki hotellin tyynyt ja peitot!
Poistajos saat lapsen hoitajan suosittelen tätä baaria
VastaaPoistahttp://riders-dancing.com/
Kiitos vinkistä, käyn tsekkaan!
PoistaÄääähh mäkin haluan! Ihanaa ku pääsette <3
VastaaPoistaKiitos Liisa ♡ kyllä sääkin vielä pääset! Mulla on tullut tästä reissusta jo paaaljon uusia suunnitelmia ja aionkin alkaa säästään uutta reissua varten :)
PoistaEspanjassa asuneena annan vinkin, että siellä kaupoissa myytävää maitoa voi juoda kuka tahansa! He eivät tunne sanaa laktoosi-intoleranssi :) maito on eri tavalla valmistettu, joten sopii kaikille. Maspalolmas on pieni paikka, joten jos tekemistä suosittelen tekemään päiväreissun puerto ricoon ja ottamaan laivan kohti puerto mogania. Aivan ihana ja idyllinen kalastajakylä. Bussit ovat halpoja ja helppo liikkua myös rattaiden kanssa, koska kuskit ja muut auttavat mielellään :) myös atlanticon ostoskeskuksessa suosittelen käymään, jos shoppailu kiinnostaa ja on mahdollista. Palmitos park- nimimen eläinpuisto on myös varmasti hauska paikka lapselle :)
VastaaPoistaHei kiitti vinkeistä paaaljon ♡ tosi hyviä vinkkejä!
PoistaSamaa olin tulossa kommentoimaan tuosta maidosta, elikkäs ei tarvitse Laura alkaa raahaamaan maitoa Suomesta satojen kilometrien päähän :) Ja huh miten korkeat suojakertoimet rasvoissa :O Eipähän luulis palavan ainakaan...
VastaaPoistaKiitos ♡ Pittää olla kerrointa :D mä en oo ikinä vielä palanu, mutta rusketun tooosi epätasaisesti (mulla on maksaläiskiä ja meillä on suvussa kuulemma melanoomaa) ja ilman kunnon kertoimia näytän ihan dalmatialaiselta :D Jimille ostin apteekista lasten rasvaa (mitä ei kyllä suositella, mutta niin hullu en oo että ilman mentäis) ja sen kerroin oli 50!
Poista