perjantai 27. maaliskuuta 2015

Huikentelevainen mutsi

Tää kevät on kyllä rankkaa aikaa. Oikeesti.

Oon keväisin levoton. Haluan mennä, tulla, lähteä. Riekkua kylillä, tanssia, valvoa aamuun asti ja olla huoleton. Näin käy joka vuosi, mutta tänä vuonna tää on ollut jotenkin paaaaljon pahempaa. Eikä tähän auta mikään. En vaan yksinkertaisesti oo pystynyt edes kirjoittamaan mistään, kun mieli on jossain ihan muualla.

Viime viikonloppuna Jimi oli mummilassa isänsä kanssa ja mulla oli sitä kauan kaivattua omaa aikaa. No teinkö mitään jännää? Kävin töissä, hieman juhlin aamuun asti ja olin kerrassaan hulvattomassa seurassa. Mutta ei se auttanut... Joten pakkasin laukut, sammutin kaikki valot, lukitsin oven ja kohta me mennään. Mulla alkoi juuri LOMA. Aamulla lähtee lento, menisipä aika vaan nopeammin.

Loppuun vielä pari kuvaa mun instasta, kamera on vain pölyntynyt koko kuukauden. Lomalla aion napsia teille kuvia sitten oikein olan takaa!


2 kommenttia:

  1. Mun mieli on myös levoton, joskaan se ei oo menossa, mutta kaipaan projekteja, jotakin johon syventyä, näpräämistä, tuloksia. :D

    Kivoja kuvia, ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Ilahduta mua ja jätä kommentti!