sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Kesä on täällä taas!

No nyt on taas lämpimät kelit ja meidänkin ilmastoimattomalla rellulla mukava ajella :D Yhä edelleenkään en syty helteistä ja haluisin vaan olla sisällä, mutta Jimin on päästävä joka päivä vähän ulkoilemaan. Lauantaina me vietettiin kotoilu päivää. Hirveesti olisin halunnu jotain tehdä ja johonkin lähteä, mutta olin niin väsähtäny, että en jaksanu yhtään mitään. Itse asiassa olin niin väsynyt (syy tuntematon, oon levänny ja nukkunu kuitenkin ihan hyvin), että tirautin muutaman kyyneleen. Onneksi Jimikin oli väsy ja me nukuttiin kolmet päikkärit yhdessä <3
 
Iltapäivällä kävi poika jo niin ylikierroksilla, että jotain oli keksittävä. Ei muuta kuin Jimbo rattaisiin ja tonne ulos paahtavaan helteeseen, hyi. Mentiin kaupan jätskialtaan kautta puistoon keinumaan. Voi sitä riemua! Nappasin pari kuvaa vauhdissa, hieman tärähtäneitä ovat, mutta ehkäpä niistä saa jotain mielikuvaa.
 
 
 
Kotimatkalla ihmeteltiin autoja (niille pitää päristää), autioita katua (asutaan yhdellä Jyväskylän vilkkaimmin liikennöidyllä tienpätkällä) ja kerättiin kukkia kotiin. Illalla ennen nukkumaan menoa hassuteltiin sängyssä vierekkäin, on tuo Jimi vaan niin velmu <3 Tänään oonkin ollu töissä ja huomenna on jo maanatai. Vitsit tää kesä on menny nopeesti!
 
 
 
Ihanaa iltaa kaikille ja vielä kivempaa viikon aloitusta!
Rakkaudella Lola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta mua ja jätä kommentti!