maanantai 7. heinäkuuta 2014

Eka "merkki" ostos

Oon ehkä vähän daiju, mutta en tajuu mitään noista lastenvaate merkeistä. En hypi innosta, kun joku julkaisee uuden malliston ja odota kuin kuuta nousevaa kutsua vaatekutsuille. Eikä siinä, joillekin se on tärkeää, mulle ei. Kukin tyylillään.
 
Valehtelematta voin sanoa, että lähes kaikki Jimin vaatteet on hankittu käytettyinä; kirppareilta ja sukulaisilta ja ystäviltä. Mun mielestä olis ihan sulaa hulluutta tuhlata satoja euroja pienen lapsen UUSIIN merkki vaatteisiin. Sillä käyttöikä on todella lyhyt (ainakin meillä) ja useimmiten kuluminen aika olematonta. Kirppareilta oon ostanu joitakin merkkivaatteita, mutta vaan jos hinta, kunto ja tyyli on osuneet kohdalleen. En ikinä ostaisi jotain kamalaa vaatetta (en itselleni tai lapselle) merkin takia.
 
 
 
Tykkään kyllä joidenkin merkkien vaatteista, ei sillä. Esimerkiksi Tutan kuosit on mun mieleen. Ja Polarn o. pyret on myöskin tosi kiva. Siksipä suuntasinkin Polarnin liikkeeseen etsimään Jimille uusia sukkia ja sukkiksia, olin kuullut niistä vain hyvää. Myyjä esitteli meille vaikka minkälaisia (!!!) sukkia ja sukkahousuja, pohdittiin kokoja ja värejä (:D) ja ostinkin Jimbolle konttaus sukkikset. Vähänkö kivat, kun niissä on tuollaiset jarrut :D Alun perin en halunnut ikinä käyttää mitään sukiksia, mutta tuo poika repii nykyään sukat vauhdilla pois, joten tähän on tultu.
 
 
 
Toivottavasti on nyt hyvät ja kestävät, kun on oikein "merkkiä". Haluaisin kuulla teidän kokemuksia kyseisen merkin tuotteista, kannattaako panostaa?? Ja myöskin, että millä muilla merkeillä on jarrullisia konttaus sukkiksia?
Rakkaudella Lola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta mua ja jätä kommentti!