maanantai 2. syyskuuta 2013

Syyskuun eka maanantai

Miksi ennen maanatai tuntui niin kankeelta? Tietty nyt kun ollut kotona jo hetken aikaa, niin kaikki päivät tuntuu ihan samalta. Ennen oli niiiin ihanaa jos oli pe, la ja su vapaana töistä, se oli oikeaa luksusta! Ja kesäloman alkua odotti kuin kuuta nousevaa. Tää onkin eka kesä sitten vuoden 2002, kun en oo töissä. Oon nauttinut kyllä aivan täysillä!
 
Aamiaiseksi hedelmäsalattia, ei kyllä koko satsia kerralla :D
 
 
Tänään aamusta ylös noustessani huomasin, että puudelin toinen silmä oli aivan rähmän peitossa ja punainen. Varasin heti ajan eläinlääkärille. Aamun lenkille lähtiessäni koin iloa: ulkona paistoi aurinko, mutta ilma oli ihanan kirpakka, se on nyt syksy ihan kunnolla <3 Vetäsin huivin kaulaan ja arskat silmille ja lähdin taapertamaan (vauhti ei paljoa päätä huimaa). Lenkin jälkeen tsekkailin blogeja, söin aamiasta ja sovin äitin kanssa päivän ohjelmaa. Meidän äiti on sellanen meno-mimmi, että kun kyytiin lähtee, niin koskaan ei tiedä mistä itsensä löytää :D
 
Reppana puudeli.
 
 
 
Käytettiin Leia lääkärissä, kuskailtiin tavaraa ympäri kyliä ja mentiin kaupunkiin. Käytiin syömässä, varmastikkin viimeistä kertaa ennen kuin vauva syntyy :) Sitten lähdettiinkiin hieman kiertelemään. Mentiin UFF:ille, kun siellä oli taas ne päivät, missä kaikki maksaa tietyn summan, tänään se oli 7 € maksimissaan. Muutama löytö tarttui mukaan ja yksi aika mieletön löytö sattui mun silmään, oli vain liian pieni valitettavasti. Nimittäin Samu-Jussi Kosken suunnittelema Marimekon mekko, se oli aivan ihana ja hintaa se 7 €, on maksanut varmasti uutena ihan muutaman euron enemmän.
 
Kaksi neuletakkia ja yksi perus t-paita, alle 20€ ja kaikki olivat ihan uusia :)
 
 
Kotiin lähtiessä alkoi mukavasti taas liikkuminen ja seisominen tuottamaan supistuksia. Vauvan pää painaa tuohon ylämahaan, mm. mun kylkiluihin, mahalaukkuun ja keuhkoihin sekä johonkin hermoon, joten pitkä seisominen tai istuminen tuottaa tuskaa. Nytkin makaan kyljelläni sängyssä. Aion taas loppu päivän tylsistyä ja katsella ohjelmia, on paikat taas niin kipeänä. Torstaina mennäänkin taas sairaalaan katselemaan ultralla, että mikäs tilanne siellä nyt on. Jännittää kyllä, että mitäs sitten tapahtuu, jos lapsivettä ei ole enää tarpeeksi. Oon nimittäin ymmärtänyt, että perätilassa olevaa ei käynnistetä, vaan sen pitäisi lähteä käyntiin itsestään. Tarkoittaakohan tämä sitten sektiota? En tiedä.
 
Kivaa loppu iltaa kaikkille!
Rakkaudella Lola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta mua ja jätä kommentti!