keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Be proud of who you are !!

Kaikissa blogeissa joita luen, saa bloggaajat ilkeitä kommentteja anonyymeiltä. Useimmiten ne liittyy ulkonäköön tai esimerkiksi hankintoihin. Taustalla on omasta mielestäni kateus toisia kohtaan tai halu loukata ja saada toista provosoitua. En voi käsittää tälläisiä ihmisiä, itse en halua loukata muita tietoisesti ja kateellinen en enää jaksa olla, sen tien olen jo kulkenut. Harvemmin enää kuulee suustani kommentteja toisen ulkonäköön liittyvistä asioista ja jos mulla on jollekkin ollut sellaista sanottavaa, niin olen sitten ihan omalla pärställäni käynyt sanomassa.
 
 
 
Kuinka raukkamaista on suojautua ja esittää omia ilkeitä ja loukkauksiksi tarkoitettuja mielipiteitä nimettömänä? Todella mun mielestä. Kaikki ihmiset ovat erillaisia ja kukaan ei voi muuttaa sitä, millaiseksi on syntynyt. Tiedän kyllä itse että, oma ylipainoni on minun oma vikani ja kiinni ihan omista elämäntavoistani, mutta se on myös asia joka kuuluu vain minulle :) Oletteko koskaan ajatelleet esimerkiksi sitä, että ylipainonkin takana voi olla sairaus, syömishäiriö tai henkiset traumat? Koska monilla voi oikeasti näin olla.
 
 
 
 
Olen aika varma, kuka ja miksi, olen saanut aina välillä ilkeitä kommentteja tänne. Ja en jatkossakaan aio poistaa anonyymien kommentointi mahdollisuutta, kommentoikaa vain, mutta muistakaa, että minäkin olen vain ihminen ;)
 Aion olla jatkossakin ylpeästi tälläinen kun olen!! Ei minulla ole mitään hävettävää. Kukaan ei ole täydellinen ja kenelläkään ei ole oikeutta kuvitella olevansa parempi kuin joku muu, kaikki olemme aivan saman arvoisia! Siinä opetus jonka aion myös omalle lapselleni opettaa.
 
Elämässä on niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin omasta ulkonäöstä murehtiminen, joten ladies, BE PROUD OF WHO YOU ARE <3 I will!
 
 
Rakkaudella Lola

15 kommenttia:

  1. Ihana olet ja nyt kyl piristit minua ja kaikki on niin totta :)

    VastaaPoista
  2. Mie harvoin kommentoin mitään kirjotuksia, olen seurannut siu blogia mielenkiinnolla.

    Minust tuntuu että nykyään on kamalan paljon kateutta, se pätee niin ulkonäköön kuin muihin aineellisiin tavaroihin. Kaikesta pitäis tietää kaikki, kaikki viimeisimmät trendit, viimeisimmät hittibiisit(jotka yleensä on jopa pelkkää kakkaa).

    Mihinkä tästä maailmasta on hävinnyt se onnellisuuden yksinkertainen resepti?
    Hyväksyminen, ennakkoluulottomuus, aito ystävällisyys..

    Kun ihminen on tyytyväinen itseensä henkisen tason lisäksi ulkonäöllisesti ei ole tarvetta katsoo kuvaa ja lähteä kommentoimaan toisen ulkoanäköä/vaatevalintaa jne.

    Kun taas ihminen on tyytymätön itseensä, omiin tekemisiinsä tulee hän aina vertailemaan muita itseensä, etsimään syitä miksi kaikki muut ovat jollain tapaa huonompia ihmisinä. Sillä yritetään nostattaa omaa itsetuntoa onnistumatta siinä kuitenkaan.

    Toivotan sinulle ja miehellesi oikein ihanaa odotusaikaa. Sekä olen aidosti onnellinen myös siitä että M:llä on elämä vihdoin saanut nuinkin ihanan suunnan.

    Olet Kaunis.

    Ps. Elä stressaa siitä saatko kaiken hoidettua valmiiksi ennen vauvan tuloa, tuleeko sinusta varmasti hyvä äiti, mitä valintoja sinun täytyy tehdä.. Ne kaikki tulee aikanaan, kunhan et vain kuuntele ketään muuta, tulet tietämään/oppimaan kaiken aivan itse.

    - Senju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Senju ihanasta kommentistasi, luin tämän ystävälleni ja hän liikuttui ihan kyyneliin ja itsekkin tulin onnelliseksi, kiitos <3
      Ja kyllä, maailmasta on kadonnut ne tärkeät asiat jotka onnellisuuteen johtaa, olet aivan oikeassa! Joka paikassa on kaikkea liikaa, kaikki pitää saada heti ja oma etu on tärkein. Ei enää ajatella muita ihmisiä. Luulen, että tuo oman kuvan "vääristyminen" johtuu kaikesta tästä härdellistä mikä täällä vallitsee, media antaa vääristyneen mallin "tavallisesta" ihmisestä. Täytyy vain pitää jalat maassa ja järki päässä ;)
      Kerron herra M:lle terveisesi! Itsekkin olen onnellinen, tämä on iso muutos, mutta yhdessä me onnistumme! Elämä on niin jännää ja hankalasti ennustettavaa, tämä lapsi on meille lahja ja alan jo hieman uskoa, että kaikki asiat loksahtaa paikoilleen :) Kiitos vielä ihanasta kommentistasi, piristit mun päivää!

      Poista
  3. Ihana kuulla että piristin.

    Nyt vain nautit kovasti sitten loppuajasta vaikka miten raskasta se olisikaan ( ai mikä hehku raskauden aikana? )

    Ehkä joskus kun sattuisin oman miehen kanssa sinne suunnille tulevaisuudessa otan yhteyttä M:ään ja pääsisin tapaamaan sinut ja pienen tulokkaan.

    Lämmintä iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hehkua odotellessa :D Ja ehdottomasti ota yhteyttä! Tervetuloa kyläilemään!

      Poista
  4. Tällaset kirjotukset tuntuu aina tosi huomionhakuisilta. Voisit saman tien kirjoitta suoraan vaikkapa: Säälikää mua, koska oon lihava ja se on mun syy!

    Mihin pyrit oikeasti? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi kirjoittaisin niin, kun olen ihan onnellinen tällaisena?? Jos haluaisin olla laiha, niin enkö sitten yrittäisi pyrkiä sellaiseksi? Sitä paitsi, olen nyt kohta 7 kuulla raskaana :D Joten vähän kummaa olisi jos maha ei kasvaisi... Kiitos vaan säälin tarjouksesta, mutta sitä en kaipaa :) Olen ylpeästi tällainen ja muuksi en aio muuttua! Mukavaa kesän jatkoa sulle!

      Poista
    2. Niin ja siis pyrin siihen, että ihmiset tajuaisivat kaikkien olevan erilaisia ja silti aivan saman arvoisia! Ja myöskin siihen, että jos haluaa esittää mielipiteen toisen ulkonäöstä, niin on aika noloa tehdä se anonyymisti, voisi ihan reilusti sitten näyttää myös itsensä. Koska kukaan täällä ei ole täydellinen :)

      Poista
    3. En kyllä tarjonnut sulle sääliä mut... :D What ever...

      Poista
    4. No olipa yllättävää, että muusta sulla ei ollu valittamista ;D

      Poista
  5. Vittu että vihaan tollasia Anonyymipellejä, jotka ei omilla kuvillaan ja tiedoillaan julkaise "fiksuja" mielipiteitään.

    VastaaPoista

Ilahduta mua ja jätä kommentti!