torstai 27. elokuuta 2015

Mutsi roudaa

Nyt syksyn tullen alkaa taas arki hieman normalisoitua (paitsi mulla on just nyt loma), niin onpahan taas tullut roudailtua tavaroita paikasta toiseen. Mikä hitto siinä on, että tavaraa pitää olla niin h*lvetin paljon? Ja miksi mää sitä raahailen ympäri kyliä? No minäpä kerron.

Minä olen vastuussa omista menoistani ja sitä kautta myös Jimin hoidon järjestämisestä. Mä ilmottelen aikatauluja neljään eri paikkaan: töihin, päiväkotiin, mummilaan ja Jimin isälle. Välillä väsyneenä oon unohtanut ilmottaa jotain johonkin ja sitten ihan paniikissa yritän paikkailla sitä. Ja unohtaminen on ihan kamalaa, sillä haluaisin saada tän paketin rullaamaan, mutta mäkin olen vaan yksi välillä hieman uuvahtanut äiti.
 Ja miksi näin monimutkaisesti? No mikäänhän ei ikinä voi elämässä olla tarpeeksi helppoa, mun työt ajottuu aamuviiden ja puolen yön välille ja en aina voi olla kello viisi itse hakemassa lastani päiväkodista. Joten saan paljon kullanarvoista apua mun vanhemmilta ja Jimin isältä (KIITOS <3).

No, tästä pääsemme siihen tavaraan ja mun lupaavaan uraan roudarina. Mietin tässä yks päivä, kun kannoin neljää kassia ja rattaita, että mitä hittoa oikeesti, miks meillä on näin paljon kamaa. Aamuisin kun lähdetään ovesta, on kainalossa taaperon lisäksi oma käsilaukku, mahdollisesti jumppa kamat ja vaihteleva määrä Jimin pussukoita, ainakin reppu.
 Kun käydään yhdessä kaupassa, niin saan kantaa autosta yksin ne kauppakassit plus kaiken muun sälän. Joskus Jimi on uhmassaan jo siihen aikaan päivästä niin väsynyt, että heittäytyy maahan kiukkuamaan ja mulla on käsissä se viis kassia. Sillon tekis mieli mennä itekkin sinne maahan kiljumaan ja heittää kassit ilmaan.


Jännittävää tästä roudarin hommasta tekee se, että eri mestoihin pitää viedä eri kamat. Mummilaan kaikki mahdolliset ulkovaatteet, kumpparit, vaatteet ja rattaat. Isin luokse vain reppu ja tarvittavat ulko kamppeet. Päiväkotiin ne mitä yleensäkkin. Katastrofi iskee siinä vaiheessa, kun joku muu on vaikka hakenut Jimin päiväkodista ja unohtanut ottaa sieltä mukaansa ne kurahousut ja kumpparit ja huomenna olisi mummilapäivä. En missään tapaukseessa aio ostaa kolmia pareja kumppareita ja kurahousuja sen takia, että joku ei muistanut tai minä itse olin se unohtaja-urpo! Koska mä pyrin aina täydelliseen suoritukseen, niin tämmöiset unohtelut kömmähdykset saa mut ihan hermoromahduksen partaalle. Tai no ei ehkä ihan sinne, mutta ainakin turhautuneeksi.


Turhautuneeksi siitä, että miks meillä on niin monta paikkaa kuljettavana. Niin monta paikkaa mihin ilmoittaa aikatauluistaan. Niin h*lvetisti sitä tavaraa. Ei yhtään lottovoittoa. Hajonnut auto.

 Mutta onnelliseksi mut saa kiva päiväkoti. Joustavat kanssa roudarit, jotka kestävät mun perfektionistin kilahtamiset. Ja kaikkein onnellisimmaksi mut saa tää ihan normaali arki, tuon yhden pienen maassa makaavan uhmailijan kanssa. Uunissa on kohta valmis makaroonilaatikko ja tähän päivään on mahtunut jo treeni, oma reissu kaupungille ja 5 kassillista roudattuja tavaroita. Rattaat jätin suosiolla mummilaan.

2 kommenttia:

Ilahduta mua ja jätä kommentti!