tiistai 18. elokuuta 2015

If Mama...

... ei olisikaan enään niin iso?

Sillä mun salainen projekti on ollut pudottaa painoa. Eräänä keväisenä päivänä ajelin ystävieni Katrin ja Mirkan kanssa Helsingistä Lapsimessuilta kotia kohti, kun puhelin pirahti. Sieltä soitti Katriina, joka ehdotti mulle uutta projektia - pudottaa painoa ja kunnolla, terveellisesti. No totta kai suostuin! Oltiin keskusteltu asiasta jo hieman aiemmin ja mulla oli jatkuvasti väsynyt, voimaton olo. Voin fyysisesti todella huonosti, jakasaminen oli kortilla - jaksoin käydä töissä, mutta mitään muuta en jaksanutkaan.

Aluksi pidin viikon ajan ruokapäiväkirjaa Katriinalle ja hän analysoi tulokset. Viikkoon oli muistaakseni mahtunut 27 ateriaa (aamupalat, lounaat, välipalat yms.). Niistä 17 oli leipää. SIIS LEIPÄÄ. Loput joko herkkuja tai jotain muuta ravinneköyhää hiilarihöttöä. Kaksi aterioista oli sellaisia, mitkä Katriina olisi hyväksynyt, toinen taisi olla kanasalaatti ja toinen jauhelihakeitto. Ja ei, älkää käsittäkö väärin, teen kotona kyllä ruokaa, mutta silloin sitä söi lähinnä Jimi.
Mun proteiinin saanti oli aivan olematonta, koska söin lähinnä sitä leipää ja karkkia. Ei ihme että väsytti, kyllä nytkin huomaa, jos hiilariöverit vetää.

Suunnittelimme yhdessä mulle hyvän ruokavalion, sellaisen ihan tavallisen. Paljon vettä, enemmän proteiinia, rajatusti hiilihydraatteja, herkkuja silloin tällöin ja paljon kasviksia ja hedelmiä. Mun ateriarytmit olivat myöskin olleet ihan päin peetä ja jouduin opettelemaan säännöllisen syömisen, 5 kertaa päivässä.
 Sitten Katriina sai töitä ja meidän yhteistyö jäi, mutta mä jatkoin itekseni ja kerroin sillon tällöin kuulumisia.

No mitäs nyt sitten kuuluu? Aikaa on mennyt noin 3,5 kuukautta. Painoa on lähtenyt lähes 7 kiloa, kilon päässä olisi mun ensimmäinen tavote ja aikaa syyskuun ensimmäiseen päivään. Vyötärö on kaventunut 12,5 senttiä!!! Musta tuo on ihan järkyttävä määrä senttejä. Työtakki on pienetyny yhdellä koolla. Varsinkaan, kun en oo ikinä onnistunut muutakuin keräämään painoa.
Mikään kiire mulla tän projektin kanssa ei ole, sillä haluan tulosten olevan pysyviä ja elämätapojen muutos sellainen, että voin noudattaa sitä koko loppuelämän. Töissä olen valinnut ruoksi salaattia lihan kanssa ja kumma kyllä tottunut jo siihen. Kotona syön samaa ruokaa mitä Jimikin - lepälautaselta tosin. Aamun pyrin aloittamaan smoothiella, johon on lisätty proteiinijauhetta. Leipää kaksi viipaletta päivässä. Herkkuja syön kyllä, mutta vain silloin tällöin. Limsan olen vaihtanut soodaan tai sokerittomaan versioon. Vettä juon 2-3 litraa päivässä. Ja on aikas hyvä olo!


Nyt mukaan olen alkanut ottamaan liikuntaa, mun selkään iski todella paha jumi ja tästä on paljon apua. Pyrin liikkumaan 3-5 kertaa viikossa, vaikka edes vähän kerrallaan. Tällä hetkellä treenaan iltaisin kotona ihan omalla ohjelmalla, käyn lenkillä tai pyöräilemässä, joogaan olohuoneen lattialla ja ensi viikolla ajattelin alkaa uimaan. Oon alkanut saamaan kiksejä liikunnasta, mitä en koskaan aiemmin saanut. En voi sanoo muuta kun, että vähänkö siistii!!


Ai niin, miks syyskuun ekaan päivään menessä pitää olla 8 kiloa kevyempi? Lyötiin mun kaverin kanssa veto, kummallakin oma tavoite. Se kumpi häviää, joutuu tarjoamaan koko illan baarissa. Mun kaveri juo kuin pesusieni, joten PAKKO voittaa! Tsempatkaa mua vikaan rutistukseen, sillä nyt mua alkaa jo vähän stressaamaan... Onko muilla päällä samanlaisia projekteja käynnissä?

8 kommenttia:

  1. Mahtavaa!! Hyvä sinä ♡ täällä kans yritetään epätoivosena kiloista ja senteistä eroon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lindiz <3 Sitkeästi kun jaksaa katella mitä syö, niin kohta sitä ei enää edes ajattele. Tsemppiä, kyllä se sullakin onnistuu!

      Poista
  2. Täällä ois tarkotus alkaa sama remontti, vaikka tarkoitus ei olekkaan pudottaa painoa. Ois kuitenkin kiva saada toi alavatsassa oleva pikku raskauspöhö vielä pois ja muutenkin saada ruokavalio kuntoon ja liikkua enemmän. :) Toki saan päivittäin hyötyliikuntaa, kun kävelen/pyöräilen töihin, mutta vähän vois tsempata vielä muussakin liikunnassa. :) Ja ne herkut, ne vois vetää kans ihan minimiin! Niitä tulee vedettyä ihan liikaa, melkein joka ilta jtn karkkia >:(

    Täytyy kyllä sanoa, että näytä upeelta ;) Pääset kyllä varmasti tavoitteeseen ajoissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sama juttu oli mulla aiemmin ton karkin kanssa. Nyt kun syö karkkia vaan sillon tällöin, niin aika nopeesti tulee sokeri ähky ja huono olo.

      Kiitos paljon kehuista ja tsempeistä Iina <3

      Poista
  3. Ihana sinä! <3 Näytät kuvissa upealta!

    VastaaPoista

Ilahduta mua ja jätä kommentti!