keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Mitä teillä syödään aamuisin?

Oon vähän turhautunut aamupalaan ja kyllä iltapalaankin, sillä tuntuu, että tuolle pienelle pojalle ei aina oikein maistu. Tai siis ei maistu se paras vaihtoehto, mun mielestä.

 
Muutama kuukausi takaperin, alkoi puurolakko. Jimi ei vaan halua syödä puuroa. Yllättäen mummilassa ja päiväkodissa puuro kyllä tekee kauppansa, siellä kun kaikki on aina parempaa. Oon niin kyllästynyt turhaan puuroa keittelemään, joten jotain muuta pitäisi keksiä, mutta mitä? Mä syön itse aika usein aamuisin smoothien ja iltaisin leivän. Jimikin saattaa välillä syödä kumpaakin, mutta menestys ei aina ole taattua.

 
Varmaan yleisin vaihtoehto meillä on tällä hetkellä jogurtti ja hedelmä. Kun hampaita tulee jatkuvalla syötöllä, niin luulen niiden olevan "mukavaa" syötävää. Hedelmistä ja marjoista Jimi tykkää, varsinkin banaani, vesimeloni ja jäiset mustikat ovat herkkua. Jogurteista herran lemppari on Kalinkka, se missä hillo on päällä. Ostin nyt testiin ihan maustamatonta jugua ja ajattelin keittää siihen kiisseliä kaveriksi, noissa valmiissa jogurteissa kun on niin älyttömästi sokeria!

 
Leipää Jimi syö hyvin vaihtelevasti, usein vain päälliset eli voit ja kinkut. Joskus saattaa maistua hapankorppu tai riisipiirakka, mene ja tiedä. Välillä teen illalla uunimunakkaan ja sitten syödään sitä. Mun mielikuvitus alkaa olemaan näinkin yksinkertaisessa asiassa jo ihan äärirajoilla, joten help me! Mitä syödä, kun puuro ei maistu? Ja onko muiden lapsilla tälläisiä "en haluu sitä ja tätä kausia"? Pakottaa en aio, sillä siitä mulla itsellä on ikuiset traumat, mm. punajuuriin :D.



13 kommenttia:

  1. Ootko kokeillu erilaisia puuroja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon, kaura, ruis, neljänviljan, riisi, vispipuuro... Mannapuuro menee kiisselin kanssa välillä. Mitähän muita vois vielä kokeilla? Ideoita?

      Poista
    2. Helmipuuro, se missä on niitä perunahelmiä :) Meillä Alina syö puuroa, ei suostu oikeen muuta syömään. Vilma taas ei suostu edes katsomaan puurolautasta päin :D Yleensä tehdään Vilmalle sellaista sekoitusta, mihin laitetaan rahkaa, maustamatonta jugurttia, hedelmäsosetta/tai bonnen mangososetta tms, sitten murskataan sinne vielä puolikas wetabix keksi ja sekoitellaan, se keksi vähä turpoo ja kerkee pehmetä. Lisäksi välillä sekoitetaan joukkoon esim mustikan makuista soijajugurttia (joka tuo vähän makeutta, mutta ei oo ihan pelkkää sokeria, kun ei anna pelkästään) :) Toi on ainaki toistaiseksi uponnut :)

      Poista
    3. Noita voitaskin kokeilla! Kiitti vinkistä!

      Poista
    4. Joo ja meillä päiväkodissa (olen keittiöllä) on tykätty eri makuisista vispipuuroista :) Uusin ja erikoisin tuttavuus oli porkkana-appelsiini vispipuuro. Jakoi mielipiteitä mutta toiset tykkäsivät hirveästi. Kannattaa kokeilla tuollaisia, jos tuntuis että voi tykätä :)

      Poista
    5. Puolukasta ja mustikasta oon tehny, mutta voiskin testata jotain uusia makuja! Tuo porkkana kyllä kuulostaa vähän eksoottiselta :D

      Poista
  2. Vanha kunnon talkkuna maistuu ainaki meillä :)

    VastaaPoista
  3. Meillä on kans kausia kun puuro ei maistu. Tällä hetkellä parhaiten menee leipä ja nyt uusimpana maustamaton viili johon on mössätty banaania, tosin menee se viili pelkiltäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viiliä me ei olla varmaan maistettukkaan, otetaan testiin!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Toi voiskin olla kiva, vaikka viikonloppuisin! Kiitti vinkistä :)

      Poista
  5. Sokeriton pannukakku, johon voi lisätä esim pinaattia. Voi tehdä pellillisen kerralla, niin riittää useammalle aamulle. Jääkaapista paahtimeen ja pieni sipaisu voita päälle! Toinen meidän suosikki on itsetehty sokeriton banaanileipä. Kun tekee suurimmaksi osaksi kaurahiutaleista, on se vähän kuin puuron korvike! Tsemppiä!

    VastaaPoista

Ilahduta mua ja jätä kommentti!