tiistai 27. tammikuuta 2015

Home sweet home

Oon vasta viime aikoina ihan tosissani alkanut innostumaan sisustamisesta. Just kun on huonoin aika sille... Taaperon kanssa sisutaminen on haastavaa, ainakin täällä. Eilenkin saatiin mojova riita ja raivarit aikaiseksi, kun pöydällä olevat kynttilät oli niin kiinnostavia. Huoh.
 
Meidän koti on jatkuvasti kaaoksen vallassa. Ihan suoraan sanottuna oon tosi väsynyt ja en aina jaksa keräillä tavaroita lattioilta. Mulla on ihan tarpeeksi tekemistä, kun kuskaan Jimiä mun vanhemmille, isälleen, tarhaan ja käyn vielä töissä. Kotona pyörii päivittäin pyykkikone ja nyt vihdoin ja viimein se astianpesukonekkin. Tuntuu, että pyykkiteline ja imuri ovat juurtunut osa meidän sisutusta, ja sormiruokailun jäljiltä jopa mun sängystä löytyy ruokaa. Mutta joka viikko, vähintään kerran, raivaan uskollisesti kaaoksen ja tehdään suursiivous.
 Eilen mun ja eityisesti Jimin iloksi, saapui meille vieraaksi Jimin täti. Jimi rakastaa kaikkia tätejään ja varsinkin Herra M:n siskoa A:ta, sillä heillä on aina aikaa leikkiä ja hassutella. Jimi ja A keräsivät yhdessä lelut pois lattialta ja lähtivät pihalle, että hurrikaanimutsi pääsi siivoomaan. Ja tästä inspiroituneena nappasin teille kuvat meidän suht siististä kodista. Tietty sillon oli jo ilta ja pimeää, mutta ehkäpä näistä saa jotain irti.
Me asutaan siis muutaman kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta, 48 neliön kaksiossa. Meillä on oma piha ja sauna.
 
Jimin huoneesta en alkanut enää napsimaan, mutta TÄSTÄ ja TÄSTÄ pääset kurkkaamaan sinnekkin.
 
Aloitetaan eteisestä.



 
Kylppäriä en kuvannut, se on niin kamala ja remontin tarpeessa, ihan niin kuin vessakin. Vessasta nappasin vain muutaman kuvan.



 
Keittiö ja olohuone on yhtä isoa tilaa. Tällä hetkellä mun sänky on olohuoneessa, eli se on myös mun makkari ja toistaiseksi ollaan pärjätty näin oikein hyvin. Jossain vaiheessa aion kyllä myydä tämän asunnon, mutta vielä ei ole sen aika.
 


Taaperoa varten tehty viritelmä mittanauhasta, kun narua ei ollut :D

 
Hellastakin on napit irti! Meillä olis muuten uuni kuumana jatkuvasti.
 


Ruokapöytä ja tuolit on tämän kämpän ainoat uutena hankitut huonekalut.




 
Mun murheenkryyni, kirjahylly johon tungen kaikki tavarat. Alin hylly on Jimin käytössä.


Haaveilen uudesta, valkoisesta tv-tasosta ja olenkin alkanut taas säästämään.


Maton sain joululahjaksi ja se on kyllä niin ihana!



Huono äiti ilmottautuu: oon todella laiska petamaan sänkyjä. Oikeastaan vain jos vieraita on tulossa..
 
Siinäpä se! Mulla on just nyt kauhea suunnittelu käynnissä, kirjahyllyn tilalle nojatuoli ja joku söpö pöytä, Jimin huoneseen uudet tapetit, uudet lattiat... Oikeastaan tekis mieli muuttaa ja alottaa ihan alusta :D.
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta mua ja jätä kommentti!