lauantai 8. marraskuuta 2014

First snow

Eilen aamulla kun avasin verhot, niin silmät rävähtivät kyllä kunnolla auki kertalaakista. Ulkona oli aivan valkoista! Katseltiin Jimin kanssa lunta ikkunasta ja ihmeteltiin aura-autoa meidän pihassa.
 
Aamiaisen jälkeen lähdettiin takapihalle tunnustelemaan lunta. Minä hypin ja pompin, heittelin lunta ja tein lumipalloja. Jimi vain seisoi paikoillaan ja katseli maahan. Yritti ottaa askeleita, mutta pyllähti istualteen ihmettelemään. Hetken kuluttua rohkaistui taas uudestaan, haki lapion ja alkoi leikkimään lumessa. Ja pitihän sitä tietty maistaa...
 
 
 
Illalla lähdettiin vielä syömään hyvän ystävän kanssa. Paikaksi valikoitui Rosso, koska siellä ainakin on lasten lista, missä on tarjolla muutakin kuin nakkeja ranskalaisilla. Niin ja leluja tietty! Aiemmin päivällä meillä oli leikkikaveri kylässä ja Jimi oli tosi väsynyt, joten illallinen oli todellinen sirkus, joka onneksi vedettiin kunnialla loppuun asti. Itselleni tilasin valkosipuli broileria, joka oli aaah niin hiton hyvää ja Jimille lihapullia muusin ja tomaattikastikkeen kera. Hyvin upposi pöperöt koko porukkaan ja otettiin vielä jälkkäriksi jätskiä. Jimikin sai maistaa ja tunki omaa lusikkaansa meidän annoksiin vuorotellen :D
 
 
 
Ruokailun jälkeen otettiin vielä riski ja käytiin kiertelemässä Sokoksella. Sain lahjaksi aivan ihanaa suklaata Marks & Spenceriltä ja ostin meille ihan ekan joulukoristeen tälle vuodelle. On meillä koristeita joitakin jo ennestään, mutta tää me valittiin Jimin kanssa yhdessä: Villeroy & Bochin joulukuusi rasia. Vuosi takaperin Katriina kirjoitti, että kuinka he aloittavat koriste perinteen ja ostavat joka vuosi yhden uuden koristeen. Kopioin idean ja tää on nyt se meidän eka :). Haluaisin kyllä vielä jonkun jouluisen soittorasian, sillä oon aina rakastanut niitä ja ihailen aina kun sellaisen nään.
 
 
 
Kotiin tultuamme Jimi meni suoraan nukkumaan ja minä pötkähdin omalle sängylleni maha pullollaan hyvää ruokaa, lemppari lakanoihin ja villasukkiin kääriytyneenä. Oli niin onnellinen fiilis lumesta, ihanista ystävistä, omasta maailman rakkaimmasta Jimistä, hyvästä ruoasta, tulevasta joulusta ja ihanasta päivästä.
 


2 kommenttia:

Ilahduta mua ja jätä kommentti!