torstai 23. lokakuuta 2014

Pakkaspäiviä!

Eilen saatiin nauttia kirpasakasta pakkasesta ja kauniista auringon paisteesta. Mulla oli vapaata, joten hengailtiin puolille päivin yökkäreissä ja leikittiin. Jimillä on alkanut nyt jäämään päikkärit kokonaan pois, mutta yöt ovat kokonaisia ja kestävät pidempään. Joten skipattiin päikkärit ja lähdettiin ulkoilemaan.
 


 
 Tykkään, eikun rakastan,ulkoilua hyvällä kelillä! On ihanaa mennä metsään tai laavulle ja syödä eväitä, haistella raikasta ilmaa ja katsella kivoja maisemia. Vähän käppäillä ja ihastella näkemäänsä. Eräjormailla.
 


 
 
Jimi vallan riehaantui juoksentelemaan ulkona. Harmi, että ihan ei ollut vielä tottunut kävelemään uusilla kengillään ja nyt nenä on saanut kivan punaisen värin lähikontaktista maan kanssa. Mietin Jimiä pystyyn nostellessani, että miksi taaperoiden haalareiden selässä ei ole sellaista lenkkiä, niin kuin kahva, mistä voi nostaa pystyyn :D Helpottais kummasti! Kun spagettiraivarit saa lapsen valtaansa ulkoilessa tai kaupassa, niin kuinka kätevää. Ei tarviis raahata sätkyilevää lasta sylissä (mikä siinä veltoksi menemis vaiheessa on todella hankalaa), kun kahvasta kantais vaan pois... No ei, huumoria!
 


 
Illasta käytiin vielä mun vanhempien luona saunomassa. Kun koko päivä meni ilman päikkäreitä,niin voitte vaan kuvitella miten väsynyt Jimi oli. Aamulla herättiin vasta 9.30, mitä luksusta!! Nyt alan siivoamaan ja odotellaan erästä vierasta, joka tulee meille leikkimään. Kivaa päivää kaikille!

2 kommenttia:

  1. Sellanen kahva olis kyllä niin kätevä! :D

    Hei pakko kysyä että missä nuo teidän ulkoilukuvat on otettu? On niin kivannäköinen paikka, että josko sinne eksyisi vaikka itsekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin Hirvaskankaan lähellä Hitonhaudalla. Itse Hitonhauta on tosi hieno , mutta sinne ei ihan pienten lasten kanssa oikein voi mennä. Mekin viihdyttiin laavun ympäristössä :)

      Poista

Ilahduta mua ja jätä kommentti!