keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Blogi uudistuu!

Pitemmän aikaa musta on tuntunut, että Rakkaudella Lola ei oo enää mun juttu. Kun aloin blogia kirjoittamaan, niin en keksinyt oikeastaan mitään kivaa nimeä, enkä erityisemmin googletellut, että onko saman nimisiä blogeja paljon. No, myöhemmin huomasin, että on kyllä.
Koko kesän kestänyt inspiraation (ja ajan) puute on johtanut tähän: uudistumiseen. Nyt on oikea aika vaihtaa suuntaa, sillä en halua lokeroitua vain yhteen tyyliin. Blogissani säilyy jatkossakin jutut Jimistä ja meidän arjesta, mutta haluan tuoda mukaan enemmän itseäni. Sitä, millainen Laura on.
Tänään lenkillä Katriinan kanssa mietittiin nimeä. Ja me mietittiin ja mietittiin. Autossa se iski: Big Mama's. Alkoi heti naurattamaan. Se jäi mieleen. Se oli tarttuva. Se oli mun juttu. Sillä sellainen mä oon Big Mama isolla sydämmellä ja ämmällä! Mun koti on aina avoin ystäville ja kaapissa aina ruokaa nälkäisille. Ennen kaikkea, oon äiti. Ja myöskin Big. Enkä häpee yhtään!
Jotenkin sellainen kupliva olo. Sisällä kutkuttaa ajatus kaikesta uudesta. Nimi herättää mussa hilpeyttä! Tulee ihan ilkikurinen pikkutyttö olo. Miltäs se siellä ruudun toisella puolella tuntuu?

16 kommenttia:

  1. Nyt kun täällä oikeen makustelen sun blogin uudistusta, niin sairaan hyvä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä avusta ♥ Unohdin mainita että sinähän tätä muokkasit!! Heii kaikkii, blogi velho Katriina teki uuden bannerin ja sääteli muitakin juttuja :D

      Poista
  2. Tosi hyvä nimi! Välillä aina elämä vaatii uudistuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kyllä se näin vaan! Lola on roikkunu kauan mukana (u know ;)) ja nyt on jo aika uudistua!

      Poista
  3. Hieno nimi!! Huippua että et jätä blogeilua, sun kirjoituksia on kiva lukea :).

    VastaaPoista
  4. Ihana nimi, hauska!!:)
    Ensin katoin että mikäs tää tämmönen nimi mun lukuluettelossa on, mutta sinähän se! Big Mama's-tyylistä ei oo muidenkaan blogien nimissä tullut vastaan:) jotenki kyl tosi rempseä ja huumorikas nimi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin pitäjäkin on rempseä ja humoristinen :D Tuli meillä muitakin ajatuksia, mutta valitettavasti ne oli julkaisukelvottomia :DDD Kiitos Liisa <3

      Poista
  5. Hyvä uus nimi! Asennetta! :)

    VastaaPoista
  6. Naurettiin eilen tälle XD mutta tää on kyllä hyvä :)

    VastaaPoista
  7. Olen lukenut sinun blogiasi jo jonkun aikaa, mutta en ole vielä kertaakaan kommentoinut :) mutta nimi on aivan mahtava! :) Millä tuo banneri on tehty? Onko siihen jotain omaa ohjelmaa vai kuinka se tehdään?=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit :) Ja kiitos ♥ Banneri on tehty picmonkeyllä, pink bublen blogista löytyy hyvät ohjeet just tolla picmonkeyllä tekemiseen, käy kurkkaa!

      Poista

Ilahduta mua ja jätä kommentti!