tiistai 18. helmikuuta 2014

Long time no see

Täällä on ollut menoa ja meininkiä! En oo ehtinyt kauheasti koneella roikkua... Paitsi sen verran, että hain yhtä työpaikkaa ja yhteen koulutukseen. Pitäkää peukkuja!
 
"Kato kato kun mä käännyin ihan ite!"
 
 
Viime viikolla Jimi oppi kääntymään ja siitähän on ollut suunnatonta riemua (hekottelee aina kääntyessään) ja myöskin turhautumista (ei pääse vielä eteenpäin). Oon täällä vaan ihastellut kuinka taitavaa voi olla noin pienen ihmisen liike. Myöskin ruokailuun tuli tänään uutta! Tällä viikolla tulee 5 kk täyteen ja sen kunniaksi aloitimme maistelemaan puuroa :) En ostanu kaupasta mitään vauvojen puuroa (ihan sika hintaisia!!!), vaan surautin blenderillä hienoksi jauheeksi ihan perus Eloveenaa. Ja hyvin maistuu! Jimin maisteltujen ruokien lista alkaa olla jo aika pitkä ja mulla alkaa loppumaan inspis soseita valmistaessa. Oon antanut noin kaksi uutta makua viikossa ja tällä hetkellä nämä löytyy listalta:
  • peruna-porkkana
  • bataatti
  • kukkakaali
  • parsakaali
  • päärynä
  • aprikoosi
  • kuningatar
  • persikka-banaani
  • luumu
Maissisose odottaa jo valmiina ja loppu viikosta testataan varmaan sitä. Kasvissoseet teen itse, mutta hedelmäsoseet ostan kaupasta. Oisko jotain ehdotuksia mitä seuraavaksi?
 
Sängyssäkin pitää kääntyillä... Yöt onkin olleet nyt vähän levottomia, monena aamuna ollaan herätty klo. 5!!
 
 
Viikonloppuna oltiin ihan vaan rennosti. Herra M oli meillä ja sainkin taas aikaa puuhailla rauhassa keittiössä. Lauantaina syötiin kinkku-aura piirakkaa ja sunnuntaina itse tehtyä pizzaa. Oli kyllä mukavaa olla koko viikonloppu kotona, rennosti pyjamassa :D Lauantaina sain kaamean krampin selkään ja kuljin täällä kuin mikäkin mummo... Urheilu on vaarallista ;) Viime viikolla tuli nimittäin tarvottua tuolla pihalla yhteensä 10 tuntia! Oon niiin ylpeä itsestäni! Eilen köpöttelin tunnin, tänään pidin välipäivää ja siivosin koko kämpän. Huomenna taas rattaat saa kyytiä!
 
Mamman kanssa <3
 
 
Kivaa iltaa kaikille <3
Rakkaudella Lola

4 kommenttia:

  1. Höhö, pikkumieheltähän löytyy kulmakarvat! Arnella oli montamonta vuotta vaan sellaiset kulmakarvojen paikat, se ku on semmonen blondi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Niillä saa hassuja ilmeitä aikaseks :D Huvittavaa on se, kun menee hermo, niin kulmakarvat muuttuu punaseks :O

      Poista
  2. Ihana poju! Siellähän ollaan aivan vauhdissa uusien taitojen kans :) meillä ei oo vielä löytyny niitä varpaitakaan mutta ehtiihän tuota :D komea lista maisteltuja soseita :) meillä tällä viikolla vuorossa kukkakaaliin tutustuminen, saas nähdä kovettaako täällä vatsaa. kirjastostaki saattaa saada inspiraatiota soseisiin, lainasin vauvan ja taaperon keittokirjan, vähän on hifistelyä ja painottaa kuuen kuukauen iässä alottamista mutta kyllä tuosta jotain vinkkiä on saanu. koklatkaa kesäkurpitsaa? :)
    Peukut pystyssä sulle!

    t. Aiempi kommentoija saman ikäsen muksun kanssa, pitäs keksii joku nimimerkki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiä joku nimimerkki kehiin :D

      Täytyypäs tehdä seuraavaksi kesäkurpitsaa, kiitti vinkistä! Ja tsekkaan ton kirjan, jos siellä piileskelisi mun inspis ;) Meillä kukkakaalista tuli vähän vaivaa, mutta oon antanu aina sen kanssa muutaman lusikallisen luumua ja hyvin toimii massu :)

      Kyllä se liikkuminen pian sielläkin alkaa! Ja kun se kerran alkaa, niin loppua ei näy :D Täytyy alkaa suunnitelemaan sisutusta uusiks, mun aalto maljakot ja tuikut saa kohta kyytiä...

      Ihanaa iltaa sulle <3

      Poista

Ilahduta mua ja jätä kommentti!