tiistai 14. tammikuuta 2014

Onko äidillä oikeus omaan elämään?

Tää on kyllä asia, joka jaksaa mua ihmetyttää ja varmasti jakaa mielipiteitä, onko äidillä oikeus omaan elämään?
 
Monesti olen sen lähipiirissäni nähnyt: ukko menee harrastuksissa, töissä ja rillutteluissa, nainen on lapsen kanssa kotona ja harrastaa mm. siivoamista. Selityksiä tähän varmaan on monia, mutta yksi yleisimminstä mitä olen kuullut, on se että kun en mää haluu laittaa sitä hoitoon, mulle tulee huono omatunto.
En tiedä muista, mutta ihmettelen tuota omatuntoa ja jatkuvaa syyllisyyden tunnetta. Mistä ne on tulleet? Miksi äitiys on syyllisyyttä? Tuleeko tämä paine ja tunne äideistä itsestään vai onko se yhteiskunnan luomaa? Itse en ole tuntenut tähän mennessä syyllisyyttä vasta kuin yhdestä asiasta: särkylääkkeen antamisesta. Vaikka oon sitä vasta muutamia kertoja antanut, niin tunsin siitä silti syyllisyyttä. Sinänsä hassua, sillä siksihän sitä annetaan, että lapsella olisi parempi olla ja kivut menisivät pois. Eräs nainen tiivisti hyvin ajatukseni sanoiksi: annanko tätä siksi, että haluan itse päästä helpolla? Ja siltähän se tavallaan tuntuu, lapsi on kipeä ja huutaa, haluan että kipu loppuu, mutta haluan myös, että rauha palaa.
 
Päätin jo raskaana ollessani, että millaista äitiä musta EI tule. En halua olla sellainen hössöttävä, liikaa suojeleva, liian steriili ja lapselleen lässyttävä äiti. Tähän asti kaikki on onnistunut, paitsi tuo lässytys, mutta sitä teen salaa kotona :D. Jotenkin uskon itse siihen, että lapsen pitää saada onnistumisten ja epäonnistumisten kautta oppia asioita ja mitä enemmän syö hiekkaa, niin sitä parempi vastustuskyky tulee. Tietty Jimi on vielä ihan pieni ja kun aletaan tosissaan liikkumaan, niin sitten voin muuttaa mieltäni ja olla helisemässä, mutta nyt musta tuntuu tältä.
 
Päätin myös, että haluan kerran kuussa nukkua kunnon unet ja tehdä rauhassa omia juttuja. Kyllähän ekalla yökyläily kerralla sydäntä kouraisi ja ikävä oli, mutta parempi näin. Olen myös kuullut niitä juttuja, kun lapsi on mennyt ekaa kertaa yökylään paljon vanhempana (puhutaan siis ikähaarukasta 2-7) ja se on ollut kamalaa, niin lapselle kuin vanhemmillekkin. Tietysti jokainen tyylillään, juuri niin kun itse parhaaksi kokee, mutta huomasin joidenkin paheksuvan minun valintaani. Koen asian niin, että jaksan olla paljon parempi äiti, kun olen saanut vähän hengähtää. Tää tulee olemaan tulevaisuudessa vieläkin tärkeämpää, kun ollaan nyt kahdestaan. Mulle aina ollut tärkeää ne omat jutut ja aion pitää niistä kiinni tulevaisuudessakin. Esimerkiksi tää blogin kirjoittaminen on yksi niistä jutuista, mutta tätä tulee tehtyä silloin kun Jimi nukkuu.
 
Mietinkin tässä nyt, että miksi on paheksuttavaa, että äitikin haluaa välillä omaa elämää ja omia juttuja? Kun miehet saavat nähtävästikkin mennä niin kuin haluavat ja äiti istuu lasten kanssa kotona. Eikö sen pitäisi olla molempien oikeus? Viime aikoina olen ymmärtänyt, että molempien vanhempien on saatava omaa aikaa ilman perhettä ja omia harrastuksia. Koska olen liikkuvaista sorttia ja päivä kotona pötkötellen kuulostaa tylsältä (teen sitäkin, mutta useimmiten puuhastelen jotain), niin olen ottanut Jimin mukaani oikeastaan kaikkialle. Nyt päätin, että mulla on oikeus myös omaan elämään aina välillä ja alan mahdollisesti harrastamaan jotain. Ehkäpä lenkkeilyä. Tai uintia. Ja en aio tuntea siitä tippaakaan syyllisyyttä.
 
Rakkaudella Lola

8 kommenttia:

  1. Ihan samoilla linjoilla ollaan!

    Itse ajattelen niin, että tekemällä omia juttujani ja ylipäänsä kiinnostumalla eri asioista näytän samalla lapselleni esimerkkiä- saa ja pitää uskaltaa kokeilla eri asioita, kiinnostua asioista, olla itsenäinen ja rohkea. Lisäksi olen iloisempi ja jaksan paremmin, kun saan välillä hengähtää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti, en ollu tota ajatellutkaan! Oon kyllä samaa mieltä tossakin! Oma aika on tärkeetä ja jos on vaan mahdollisuus siihen, niin ei muuta kuin käyttöön vaan :)

      Poista
    2. Äidin malli kun vaikuttaa tulevaisuudessa myös oman elämänkumppanin valitsemiseen ja yhteiselämään. Jos mies on tottunut siihen, että nainen huolehtii ja hössöttää kaikesta, niin lopputuloksena on sellaisia ukkoja jotka valittavat vaimolle/tyttöystävälle siitä kun pyykkejä ei ole pesty ja kotona on sotkuista, ruoka on pahaa ("aina tätä samaa!") jne- ei tule mieleenkään tehdä asioiden eteen itse mitään. Tiedän muutaman tällaisen tapauksen :/

      Poista
    3. Joo, niin määkin :/ Ei kyllä yhtään hyvä juttu!

      Poista
  2. Mun mielestä oma aika on tärkeää, itse otan sitä kerran viikossa sunnuntaisin kun meen kahdeks tunniks urheileen ja neiti mummulle hoitoon. Muutaman kerran on ollut yökylässäkin kun äiti on ollut "humpalla" ;)
    Meillä siis kuuluu se isikin kalustoon, mutta on kovin haluton oleen neidin kans kaksin niin käytän sitten mummuja "hyväkseni"..

    Ja tuohon mukana kuskaamisasiaan täytyy sanoo että mulla tuo neitokainen on kulkenu mukana joka paikassa, kaupoissa, ravintoloissa yms ja kun ne on sille ihan arkisia tilanteita niin ainakin toistaiseksi neiti käyttäytyy niissä todella kiltisti (täyttää siis sunnuntaina vuoden että ehkä tässä vielä kerkiää kiukutteleenkin..)
    Tulee vaan aina mieleen kun näkee esim kaupassa niitä huutavia tenavia (rumasti sanottu, mutta varmaan tiiät mitä tarkotan..) että kun ne ois totutettu siihen että kyseiset asiat on osa arkea niin niistä ei ehkä tulisi niin suuria sirkustapahtumia..
    Enkä nyt todellakaan tarkoita että tääkään taas kaikkia "huonosti" käyttäytyviä koskis, mutta osasta sen näkee ihan selvästi..

    Olipas taas paasausta ;) , mutta mun mielestä niitä lapsia ei tarvii kasvattaa missään lasipurkissa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja sulla! Oon kanssa samaa mieltä, joidenkin kohdalla on kyse totuttelusta :) Jos lapsi pääsee vaikkapa kauppaan mukaan satunnaisesti, niin eihän sitä voi tietää miten siellä "pitää" käyttäytyä. Kun se on ihan normaalia, niin siinä ei ole mitään ihmeellistä :)

      Eipä sitä ennen lasta osannut arvostaa sitä omaa aikaa ja nyt kun käy yksin ja rauhassa suihkussa, niin se on ihan luksusta ;)

      Meillä myöskin mummolat, tädit ja ystävät ovat kovassa käytössä! Ajattelen myös niin, että lapsi oppii heti pienestä pitäen sosiaaliseksi. Jos oltas aina vaan kotona kahdestaan, niin kyllähän lapsikin vierastais uusia ihmisiä ja tilanteita :)

      Poista
  3. Oon pohtinut itse samoja juttuja ja jo ennen raskautta tiesin, että toimin sen mukaan, mikä myös itsestä tuntuu hyvältä. Äitiysloma loppui marraskuussa, mutta jatkan kotona neidin kanssa olemista tämän vuoden loppuun, hoitovapaalla siis, mutta iltaisin töitä (yrittäjän "vapaus") ja opintoja alottelen ensi kuussa.
    Ajattelin antaa mallin tytölleni, että äitiys ei sulje mitään pois. Ja koen, että hyvinvoiva äiti (niin fyysisesti kuin henkisesti) on lapselle paras. Alkuun ne pari kertaa teki pahaa jättää tyttö hoitoon ja syyllistävä ääni korvien välissä hoki "huonoa äitiä" muutaman minuutin välein. Se onneksi loppui siihen, kun ymmärsin, että en vain yksinkertaisesti ole niitä äitejä, jotka saavat suurimman täyttymyksensä kotona lapsen/lasten kanssa - tarvitsen myös sen "oman elämän" eli työn ja harrastukset äitiyden lisäksi ollakseni tasapainossa itseni kanssa. :)

    Myönnettäköön, että olen huono lähtemään tytön kanssa kaksin minnekään - koko perheenä sitten kyllä kuljetaan, kyläillään isovanhempien ja kavereiden luona. Onneksi tuo isätyyppi on erinomainen tytön kanssa - antaa mulle mahdollisuuden tehdä sitä, mistä tykkään. Olen saanut rauhassa käydä koulutusviikonloppuja Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä, kun isä hoitaa tytön. Olemme myös kaksin päässeet reissuun, mm.Pietariin, kun isovanhemmat auttavat mielellään hoitamisessa.

    Äitiys ei ole este elämiselle ja satunnaiselle, miksei vähän säännöllisemmällekin, omalle ajalle. Toki sen oman ajan löytäminen on haastavampaa kuin ennen, mutta totta puhuen siitä nauttiikin ihan toisella tavalla kuin ennen. En siis anna itseni tuntea syyllisyyttä enää, koska olen hyvä äiti ja pysyäkseni sellaisena tarvitsen sen hengähdyshetken silloin tällöin ihan vain itselleni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on samanlaiset ajatukset kun mulla! Kyllä sitä omaa aikaa vaan tarvii, en itsekkään koe olevani sellainen äiti, joka haluaa omistautua vain lapsilleen ja unohtaa oman itsensä. Vaikka kuinka paljon rakastan lastani, niin silti tulen iloiseksi myös niistä omista jutuista ja ajasta ilman lasta.

      Ajattelen kanssa, että äitiys ei sulje mitään pois. Kun tulin raskaaksi, niin ajattelin, että voin vieläkin toteuttaa ne mun unelmat ja haaveet - hieman eri aikataululla vain. Kiva, että teillä isä pärjää hyvin tytön kanssa, siitä on tosi iso apu! Itse olen huomannut, että ilman Jimin isän apua olisin todella väsynyt.

      Kiitos sulle kommentista ja tsemppiä tuleviin opiskeluihin ja töihin! Kohta se on mullakin edessä, yksin ei ole varaa jäädä kotiin :/ Ihanaa iltaa sulle!

      Poista

Ilahduta mua ja jätä kommentti!